Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Mieli on jähmeä

Kävin tulomatkalla kävelyllä Tammisalon ja vastarannan reunamilla. Jokin jäyti mieltä. Tuntui hieman mahassa. Psyykettä ei voi komentaa. Se ei reipastu, vaikka kuinka yllyttäisi. Kai se on pelkoa, ahdistusta. Olen ahdistuksen tuttu ennestään, vaikka en ole siitä viime aikoina juuri kärsinyt.

Kävin Roihiksen kirjastossa etsimässä kiinnostavaa lääketieteellistä luettavaa, mutta ei sattunut käteen sopivaa. Menin sitten Veholle laitattamaan patterit autonavaimeen. Tilasin samalla uuden avaimen. Poikkesin vielä apteekissa ja tulin kotiin. Vaimoni oli kovin hätäillyt, mihin olen kadonnut.

Nyt olo tuntuu seesteisemmältä. Kävely teki hyvää. Aamun hematologi sanoi, että kantasolusiirto koskee koko perhettä, ja oli oikeassa. Toivoisin voivani tukea läheisiäni. Lääkäri sai minut kuitenkin suhtautumaan pikkuisen optimistisemmin tulevaisuuteen.

Kirjoituksiini kuuluu tulleen uusi sävy. Toivottavasti kestätte sitä. Luulen sen heijastavan rehellisesti tuntemisiani.

Nyt minun pitäisi alkaa tehdä jotakin, joka vie mennessään. Kumpa saisin maalatuksi.

28 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minun mielestäni läheistesi tukeminen ei ole sinun tehtäväsi. Hienosti silti ajattelet, että haluaisit heidän voivan mahdollisimman hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

"Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua." Saarn.kirjasta

Anonyymi kirjoitti...

Itse koin,että tästä elämästä lähtevä isäni tuki myös minua. Aina kun menin häntä katsomaan jännitti. Levollisena palasin sieltä pois. Aina ei voi tietää, mikä tehtävä kenelläkin on ja millä hetkellä. Siellä jo kevät. Täällä lapsukaisemme hiihtivät eilen.t.sh Koillismaalta

Anonyymi kirjoitti...

Miten sairas voi tukea läheiiään, kovin konkreettisesti ainakaan, kunitse on väistämättä rikki sairauden kanssa taistellessaan. Olis hienoa, jos läheiset voisivat tukea sairasta perheenjäsentä, eikä päinvastoin.

Terv. Lissu

Anonyymi kirjoitti...

Innostaisiko maalaminen,jos ottaisi pikkuisia Rakkaitasi oppimaan taidetta.Voimia Sinulle ja vaimollesi kuin myös koko perhekunnalle

Anonyymi kirjoitti...

Osa ihmisistä menee täysin lukkoon kaikista vaikeista asioista kuten kuolemasta puhuttaessa. Jos sellainen lukkiutunut ihminen on sairasvuoteella - tuskin pystyy tukemaan läheisiä mitenkään kuten vaikka sinä Heikki - sinähän tuet ihmisiä kirjoittamalla! Samoin lukkiutunut ihminen sairasvuoteen äärellä, aika toivoton tapaus tukemaan sairastunutta...

Anonyymi kirjoitti...

Sun ei tartte tukee ketään, sulla on itselläs ihan riittävän rankkaa!!! Suomessa on aika hyvät mahikset päästä terapiaan ym.

Anonyymi kirjoitti...

Innostaisiko maalaminen,jos ottaisi pikkuisia Rakkaitasi oppimaan taidetta.Voimia Sinulle ja vaimollesi kuin myös koko perhekunnalle

Anonyymi kirjoitti...

Voimia sinulle ja teille kaikille, enkeleitä rinnalle kulkemaan!

Heikki Honkala kirjoitti...

Tämä on lapsille ja muille ahdistavaa. Toki haluaisen heitä tukea.

Heikki Honkala kirjoitti...

Näin se on. Viisaita sanoja.

Heikki Honkala kirjoitti...

Tuo vahvistaa ajatustani SH Koillismaalta. Kiitos kompaamisesta. Siellä vielä hiihdellään. Mukavia kelejä!

Heikki Honkala kirjoitti...

En tunne olevani täysin rikki, mieli hiukan maassa, toivottavasti menee ohi.

Heikki Honkala kirjoitti...

Nyt ei taida olla pikkuisia rakkaita lähiaikoina tulossa, mutta sellaista on joskus puuhailtukin.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos sinulle palautteestasi! Joo, jotkut lukkiutuvat, eivät läheskään kaikki. Lukkiutuvia voi yrittää lohduttaa, että vielä sentään ollaan elossa.

Heikki Honkala kirjoitti...

Noinkin, mutta eikös meidät ole luotu toinen toisiamme tukemaan.

Heikki Honkala kirjoitti...

Lämpimät kiitokset kauniista toivotuksesta!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Juu. Jos vaan jaksaa. Sulla on varmasti taitoa siihen!

Anonyymi kirjoitti...

Se on jo paljon, että olet avoin ja kirjoitat. Pidät läheiset ajan tasalla, et salaile vaiheita siksi, etteivät säikähtäisi. Sellaistakin syövän sairastamista on nähty - sellaista läheiset eivät kokeneet reiluna vaan epäreiluna. Kukin tavallaan...

Annika kirjoitti...

Voi Heikki, miten hyvin tunnenkin tuon perheen tuskan syovan kohdatessa. Tunnen Sen miten surullista se on, uupumaton, vasymaton lahella/mukanaelo ja yksinaisyyskin. On tarkea muistaa,etta sinun prosessi on erilainen kuin laheisten. Joskus siina ei pysty toinen toistaan edes hyvin tukemaan.

Annika kirjoitti...

Me saatiin tasta tosi paljon apua: psykologit kehottaa purkamaan surun ringissa aina ulospain, lohduttaa sisaanpain. Sina Heikki olet taman ringin sisimpana, Saara heti sinun ymparilla. Sitten lapset, ja heidan ymparilla muu perhe, heidan puolisot. Sitten laheisysjarjestyksessa suku, tyokaverit ym

Annika kirjoitti...

Me saatiin tasta tosi paljon apua: psykologit kehottaa purkamaan surun ringissa aina ulospain, lohduttaa sisaanpain. Sina Heikki olet taman ringin sisimpana, Saara heti sinun ymparilla. Sitten lapset, ja heidan ymparilla muu perhe, heidan puolisot. Sitten laheisysjarjestyksessa suku, tyokaverit ym

Annika kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Annika kirjoitti...

http://www.dailyshoring.com/how-to-help-during-tragedy-loss-or-illness

Tassa on linkki tuohon

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Annika noista sanoistasi!

Heikki Honkala kirjoitti...

Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kiitos Annika, yritän pitää mielessä. Aurinkoista kevättä sinulle ja läheisillesi!

Heikki Honkala kirjoitti...

Tuo on hyvä neuvo. Lämpimät kiitokset sinulle!