Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 8. elokuuta 2016

Babysitteriä ehkä tarvitaan

Sain tänään kasvutekijäpiikin. Se oli kertalaaki. Arvelen sen olevan samaa tavaraa kuin lymfooman aikaan itse apteekista ostamani Neulasta-piikit, jotka maksoivat bruttona toista tonnia, mutta minulle vain muutaman euron. Tämä oli jotakin toista merkkiä. Sillä yritetään saada valkosoluni lisääntymään nopeammin. Hoitajan mukaan kaivataan erityisesti neutrofiilien lisäystä, mitä en ymmärrä, koska todellinen immuniteettini pysyttelee joka tapauksessa poissa.

Olen yrittänyt pulputtaa vesipulloa, mutta pullon henki ei ole vielä näyttäytynyt. Ehkä pulloa pitäisi hieroa. En huomaa sen irroittavan limaa keuhkoistani, mutta minun pitää jatkaa.

Huomenna pitäisi tulla sytomegalovirustestin tulos. Se otetaan vielä uudestaan tällä viikolla, mikä saattaa ratkaista, pääsenkö viikonlopuksi kotiin. Minua ei haittaisi, vaikka jättäisivät vielä viikonlopuksi, koska vaimoni lähtee Riikaan. Jos pääsen kotiin, minun pitäisi saada babysitter viikonlopun öiksi. En luultavasti saa yöpyä yksin. Kai katsotaan, että jos joudun lähtemään poliklinikalle yöllä, olisi hyvä jonkun olla katsomassa perään.

Ei tämä ole hääppöistä, kun en saa pyjaman puseroa napitetuksi säädyllisesti. Sitten en tahdo viitsiä korjata asiaa.

Veriarvoni ovat edelleen kohtuullisen hyvät. Tulehdusarvoa ei ilmeisesti mitattu. Se lienee asettunut tolalleen.

Hb 108 (106)(100)(98)(101)(89)(89)(87)
Leuk. 2.2 (2.8)(3.1)(3.9)(5.3)(4.9)(6.8)(3.8)
Neutr. 0.58 (0.72)(0.84)(0.89)(1.03)(0.82)(0.94)(1.05)
Tromb. 171 (169)(143)(145)(145)(113)(113)(119)
CRP     (7)(10)    (28)(32)(40)(143)


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivon, että arvot paranevat mutta että saat olla siellä turvassa.
Anne

Heikki Honkala kirjoitti...

No se olisi kätevää viikonloppuna.