Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Treenausta

Eilen kävi kummityttömme sulhasineen ja sitten yllätten eräs nuori ystävämme. Tänään yksi kälyistäni miehineen tulee vierailulle.

Minulle ei ole tuotu täällä ihorasvaa joten en ole rasvannut itseäni. Tänään sitä tuotiin eli pitää ryhdistäytyä. Kävelin eilen ympyrää kaksi kertaa kymmenen minuuttia painot jaloissa. Toivottavasti saan tuon rytmin pidettyä. Olen myös voimistellut käsipainojen kera ja ilman.

Luulin että Anna Ahmatova on aatelinen syntyperältään, mutta se ei elämäkerran mukaan pidä paikkaansa. Toki hän polveutuu äidinäitinsä puolesta muinaisesta Ahmat-kaanista. Hänen olemuksensa vaikuttaa olleen majesteettinen. Hänen elämänsä oli hyvin köyhää. Kun Andrei Ždanov teilasi hänet julkisesti vuonna 1946, hänet erotettiin Kirjailijaliitosta. Se merkitsi ettei hän saanut ruokakuponkejaan ja hän näki jopa nälkää. Hänen ainoa poikansa oli pitkän aikaa vankilassa ja vankileireillä. Luulen ainakin osasyynä olleen sen, että näinkin haluttiin Anna Ahmatova pitää ruodussa. Ahmatovan sanotaan olleen epäkäytännöllinen ja välinpitämätön arkisten asioiden suhteen. Kerrotaan ettei hän edes osannut käyttää edes levysoitinta.

Mukavaa, että hemoglobiini vahvistuu ja tulehdusarvo CRP on viitetasolla.


Hb 106 (100)(98)(101)(89)(89)(87)
Leuk. 2.8 (3.1)(3.9)(5.3)(4.9)(6.8)(3.8)
Neutr. 0.72 (0.84)(0.89)(1.03)(0.82)(0.94)(1.05)
Tromb. 169 (143)(145)(145)(113)(113)(119)
CRP 7 (10)    (28)(32)(40)(143)

Ei kommentteja: