Varoitus! Tässä postauksessa on sisältöä, joka voi järkyttää mieltä.
Tuo Sandimmun maistuu kamalalta. Sen ottamisesta ei voi lintsata, koska sen pitoisuutta kehossa seurataan verikokeilla. Maun voisi kuvitella muistuttavan salmiakilla maustettua jäteöljyä.
Joskus joudumme tilanteisiin, joissa pitää tehdä iso päätös lyhyessä ajassa. Eräässä perheessä mietitään nyt lähteäkö kahdeksi vuodeksi Itävaltaan vai ei. Päätös pitää tehdä perjantaihin mennessä. Lähteminen ja jääminen ovat varmaan molemmat hyviä päätöksiä. Asioissa on puolensa.
Voi olla tuskallista pyöritellä päätökseen liittyviä asioita ja niiden seurauksia mielessään. Timo Airaksinen on joskus neuvonut, että päätöksen voi tehdä vasta sitten, kun on pakko. Silloin voi vapauttaa mielensä ja ajatella, että päätämme asian torstai-iltana.
Asia muljahtelee tietenkin mielessä pitkin viikkoa, mutta se ei ehkä tunnu yhtä ahdistavalta. "Päätämme sitten torstaina." Viikon mittaan voi rauhassa selvittää muuttamisen seurauksia ja välttämättömyyksiä unohtamatta jäämisen seurauksia. Aikaa on niin vähän, että ehtiikö kaikkia edes selvittää.
Näin tänään eräässä Areenan dokumentissä jotakin hirvittävää. Mieltäni järkyttää vieläkin. Aiheena oli amerikkalaisten vetäytyminen Vietnamista 70-luvulla. Amerikkalaiset olisivat auttaneet vietnamilaisia ystäviään pakoon, mutta hyvä kun ehtivät korjata omat luunsa. USA:n paikallinen suurlähettilä ei jostakin syystä pitänyt vietnamilaisten evakuointeja tarpeellisena. Hän sanoi, että selviämme kyllä, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Näin lyhyen välähdyksen kammottavasta tilanteesta. Jotakin vietnamislaista naista haudattiin elävältä. Se huuto! Miten joku voi vain seisoa vieressä ja kuvata. Toivottavasti hän yritti tehdä jotakin edes lopetettuaan kuvauksen. Luultavasti se ei olisi auttanut. Miten tuollainen voidaan laittaa yleisesti nähtäväksi? Vai pitääkö niin juuri tehdä, että kaikki tietävät, millainen maailma voi olla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti