Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 20. elokuuta 2016

Yhä sairaalassa

Olen edelleen sairaalassa. Minut tuotiin äsken kuvauksista. Päästä otettiin viipalekuva sekä varjoaineella että ilman. Alussa suunnitellusta poiketen samat kuvat otettiin myös aivo- ja kaulasuonista.

Kanyylin asentaminen onnistui toiseen reikään. Katetria ei kuulemma voi käyttää varjoaineen antamiseen.

Varmaa olen ollut aikaisemminkin samassa teleportin näköisessä laitessa. Viimeinen varjoaineannos tuntui voimakkaasti suussa, alamahassa ja jopa takapuolessa. Kun katetria huuhdellaan suolavedellä, tuntuu suussa samantapaiselta. On vaikea sanoa, kumpi näissä on enemmän kyseessä, tunto vai maku.

Radiologi katsoo kuvat ennen kuin lääkäri päättää, mitä tehdään. Hoitajat ovat jo puhuneet siitä mahdollisuudesta, että jään sairaalaan.

Kai minulla on päässä vikaa.


Olen katsellut sulkapalloa. On hämmästyttävää, että kiinalaisen Lin Danin lyönnin nopeus voi olla noin 400 km/h.


Sellainenkin laji näyttää olevan kuin ampumajuoksu.

Ei kommentteja: