Kesäloma on vinksauttanut vuorokausirytmini poskelleen. Välillä rupesin nukkumaan vasta yhden paikkeilla yöllä, mutta nyt aika on vakiintunut puoleen yöhön. Tänään nousin ehkä puoli yhdeksältä. Välillä olen nukkunut pidemmän yön.
On mukavaa, kun ei ole kiirettä. Tuntuu, että mitä enemmän varttuu, sitä vähemmän pitää kiireestä.
Luulen, että unentarpeeni on edelleen koholla syövän vuoksi. Liittyy varmaan aivojen toipumiseen. Riittävän unen saannista on syytä pitää huolta.
Tämän hetken puuhailuni sopivat hyvin lyhytjänteisyyteeni, joka kaiketi sekin johtuu syövästä. Maalaan hiukan, jätän kuivumaan, bloggaan, maalaan taas ja välillä puuhaan jotakin muuta. Olisi tietysti hyvä olla ulkonakin, mutta säät eivät nyt suosi. Yritän pitää kuntopyöräilyä yllä.
Varmaan minun on hyvä oppia ajattelemaan, että seuraavat kaksi osa-aikaeläkevuotta ovat sairausloman jatkoa ja toipumista. Sitten on uusi iso elämän taitekohta edessä, kokonaan eläkkeelle tai täysipäiväiseksi työhön. Tämän hetken intuitioni sanoo, että elämä on viemässä kohti eläkettä. Se antaisi minulle mahdollisuuden keskittyä taiteilijan työhön ja/tai johonkin muuhun.
Näin elämä muovautuu sisäisten ja ulkoisten tekijöiden vuorovaikutuksessa. Jos aivoni palautuvat ennalleen, voisin jatkaa työtäni, mutta kun olen tehnyt opetushommaa jo niin pitkään, uusiutuminen voisi olla paikallaan.
Kuulin taannoin eräästä nuoresta miehestä, joka oli sairastunut Hodgkinin lymfoomaan. Eilen kuulin, että hänen syöpänsä oli levinnyt hyvin laajalle, mutta onneksi hoidot ovat toistaiseksi purreet hyvin. Kuulin myös, että potilas on hyvin optimistinen. Mukava kuulla, että kovia kokeneen syöpäveljen näkymät ovat hyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti