Ahdistaa, hauras olo. En oikein osaa nyt olla tässä maailmassa.
Rymsteeraus tuntuu olevan hirvittävän paljon itseään suurempi asia. Ei tarvitse kuin keskustella aiheesta, niin asiat menevät solmuun. Tähän varmaan kulminoituu jollakin alitajuisella tavalla kummankin koko menneisyys.
Vaimoni mukaan naiset yleensä hoitavat koko homman ja miehet laahustavat perässä liikkeissä. Hän sanoo olleensa paljon joustavampi, koska on antanut minulle maalihuoneen ja nyt on valmis siihen, että koko olohuoneesta tulee ateljee. Nämä on totta ja kiitokset niistä.
Kun ehdotin pianolle toista paikkaa kuin hän oli ajatellut, sain kuulla, että pitäähän meillä olla vierassänkykin. Hän oli ajatellut sen kyseiseen paikkaan. Olisi kuitenkin kiva, jos siihenkin asiaan olisi mahdollista etsiä muitakin ratkaisuja.
Kun aioin tehdä Paintilla pohjapiirustuksen oikeisiin mittasuhteisiin, hän tuhahti, että tuo on niin miesten tapaista tai sinnepäin.
Tunnen syyllisyyttä siitä, että en pysy perässä hänen ajatuksenjuoksussaan.
Mieleeni on tullut, että taustalla leijuvat varmaan vanhempien roolien haamut. Sen verran kuin ehdin tutustua appivanhempiini, epäilen, että vaimoni malli on peräisin hänen kotoaan. Minun mielikuvani omista vanhemmistani tällaisissa asioissa on yhteistoiminnallisempi.
Tuntuu siltä, että ennenkuin tämä rymsteeraus onnistuu, meidän on onnistuttava selättämään paljon suurempi haaste.
Ehkäpä meidän on aloitettava yhdessä joogaharrastus ja lähestyttävä rymsteerausta siitä kulmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti