Maria Pettersson kirjoittaa ansiokkaasti ja rehellisesti tämänpäiväisessä Hesarin kolumnissaan Kaverimme oli hyväksikäyttäjä, ja me emme tehneet mitään siitä, kuinka helposti tulee sopeutuneeksi tilanteeseen tuttavapiirissä, jossa joku harjoittaa pedofiliaa. Porukka mukautui siten, että varoitteli uusia tulokkaita, mutta kukaan ei puuttunut asiaan.
Yksi ongelma on varmaan se, että asiasta on ehkä kuultu kavereilta, mutta itsellä ei ole muita todisteita. Näin asia saattaa olla jonniinmoisen porukan kollektiivinen salaisuus.
Vaatii todella hyvää moraalia ja selkärankaa puuttua asiaan, kun joku toimii väärin. Jos vaikka joku varastaa jatkuvasti työnantajaltaan, työkaverit uskoakseni helposti ovat hiljaa asiasta. Mietin, voisiko yhtenä syynä olla se, että suomalaisessa kulttuurissa kantelemista on pidetty hyvin tuomittavana. Jo koulukaveripiireissä olemme oppineet siihen, kiusaajista ei saa kannella. Sitä on opittu pitämään erityisen häpeällisenä. Jopa opettaja on saattanut moittia, jos joku oppilas on kertonut jostakin vääryydestä. Toivottavasti nykykoulussa on terveempi ilmapiiri.
Erityisen turmiollista tällainen puuttumattomuus on pedofiliatapauksessa, koska rikos on uhrille hyvin traumatisoivaa. Käsittääkseni asia saattaa vielä periytyä, mikä ilmenee siinä, että rikoksentekijä on ollut itse aikoinaan uhri. Ymmärrän, että on helppo ostaa aikaa ajattelemalla, että katson nyt vielä vähän aikaa. Jospa hän parantaisi tapansa. Aika kuluu.
Asiantuntija Nina Vaaranen-Valkosen mukaan hyvin monet lapset onneksi selviävät hyväksikäytöstä. Varhainen puuttuminen on kuitenkin tärkeää. Siksi salailua ei saisi tapahtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti