Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Vanhoillislestadiolaisuus ja Wittgensteinin kielipeli

Olen kirjoittanut aiemmin ostamastani teoksesta Polittinen lestadiolaisuus. Käsittelen nyt kirjan toisen toimittajan Tapio Nykäsen artikkelia Jumalan valtakunnan kielioppi Vanhoillislestadiolaisen vallan perusteet.

Nykänen käynyt läpi 2000-luvulla ilmestyneitä SRK:n julkaisuja ja haastatellut SRK:n edustajia. Kirjoittaja on tehnyt työnsä hyvin huolellisesti. Niinpä artikkeli antaa minusta varsin totuudenmukaisen kuvan meidän vanhoillilestadiolaisten opillisista käsityksistä. Siksi se sopii mielestäni sellaiselle, joka haluaa tietoa näistä asioista, mutta ei halua perehtyä vanhoillislestadiolaisiin julkaisuihin. Jotkin kohdat tosin hieman mietityttivät.

Nykänen on ottanut tuekseen Ludwig Wittgensteinin kielipeliteorian ja Michel Foucaultin ajattelun. Wittgensteinin mukaan sanat saavat merkityksensä niiden käyttötilanteissa. Sanat ovat kuin siirtoja shakkipelissä. Erilaisilla käyttötilanteilla on omat kielipelinsä.

Vierastan hieman Wittgensteinin kielipeli-metaforaa siinä, että pelissä tavoitellaan käytännössa aina voittoa ja sehän ei ole läheskään aina tilanne arjen tilanteissa. Vertaus liittää manipulatiivisen mielikuvan sanojen käyttöön. Yksi viestinnän tärkeä tavoite on tulla ymmärretyksi. Kun neuvottelijat ymmärtävät toisiaan, he voivat sopia asioista. Toki tällaisiin liittyy toisinaan epäsuhta voimatasapaino ja voitontavoittelu. Ei kuitenkaan esimerkiksi, kun puolisot suunnittelevat ruokakauppaostoksia tai talkoilla rakennetaan kesämökkiä.

Wittgensteinin ajatus kielen merkitysten syntymisestä käyttötilanteissa tuntuu perustellulta siksi, että käytännön tilanteissa myös eleet, ilmeet ja toimet ovat osa viestintää. Ymmärrys seuraa sanojen ja näiden kietoutumisesta toisiinsa.

Uskonto on Wittgensteinille kielenkäytön erikoistapaus, omaehtoinen elämänmuoto. Nykänen kuvaa tätä taitavasti sanomalla, että "Se on maailma, joka ei perustu vain pyhiin teksteihin tai auktoriteettien saarnaan vaan mielentilaan, jonka omatunto on 'paljastanut'.". Seurakunta tuohon minusta pitää vielä vanhoillislestadiolaisuuden yhteydessä lisätä. Raamattuun perustuvista saarnoista, omatunnon äänestä ja kanssakäymisestä muiden samoin uskovien kanssa usko elää.

Nykänen tähdentää, että sanan "usko" merkitys on uskonnon yhteydessä erilainen kuin muissa yhteyksissä. Sitä mihin uskovaisena uskoo ei voi tieteellisesti osoittaa todeksi. Wittgensteinin mukaan uskonnollinen usko "ei ole eikä ole tai edes ole olevinaan järkevää". Näin minäkin asian koen. Olen joskus yrittänyt perustella järjellä joitakin uskoomme liittyviä seikkoja, mutta olen joutunut toteamaan sellaisen mahdottomaksi. Minun on vain todettava, että Jumala on minua kutsunut luokseen, olen ymmärtänyt ottaa kutsun vastaan saamalla parannuksen armon ja siinä tulee koko paketti, johon sisältyy myös kristityn vapaus. Tätä vapautta saattavat oma psyyke ja muut inhimilliset seikat rasittaa, mutta se on olemassa.

Sana "sääntö" on kiinnostava kielipelin näkökulmasta ja käsite liittyy myös vapauteen. Nykäsen mukaan Jumalan olemassaolo on sääntö. Sitä ei voi todistaa, mutta uskovainen ei kyseenalaista sitä ja toimii väittämän Jumalan olemassaolosta perustalta. Näin on. Voi sitä säännöksikin kutsua.

Uskovaisen vapaus ei tietenkään tarkoita hillittömyyttä ja lupaa tehdä mitä sattuu. Emme saa esimerkiksi vahingoittaa lähimmäistämme. Itse koen niin, että usko ja vapaa omatunto tuottaa tunteen elämisen vapaudesta. Uskovainen hengittää vapauden ilmaa.

Vapauden käsittänyt haluaa olla aiheuttamatta murhetta ja pahennusta yhteisön keskuudessa. Näin ollen hän pidättäytyy joistakin tavoista. Keskinäinen rakkaus halutaan pitää. Asia voi joskus hämärtyä. Ymmärrämme asian niin, että jos omatunto jää hoitamatta, sen ääni sumentuu. Tällöin ihminen alkaa kyseenalaistaa ennen selviä asioita. Hän alkaa nähdä uskovaisen elämän orjallisena sääntöviidakon noudattamisena. Hän saattaa jättää joukon ja esiintyä julkisuudessa entisen uskovaisuuden perusteella vanhoillislestadiolaisuuden asiantuntijana. Hän helposti puhuu säännöistä, koska uskovaisen elämä näyttää sellaisten noudattamiselta ja se tekee asian kuulijoille ymmärrettäväksi. Tämä tuo mieleen kielipelin, vaikka asianomaisesta kuva vaikuttaa varmaan aivan todelliselta.  Taustalla vaikuttaa uskon olemuksen analyyttisen tavoittamisen vaikeus, mistä jo olikin puhetta. Yksi puhuu säännöistä ja toinen vapaudesta. Kumpikin uskoo sanomansa.

Uskominen on toisaalta hyvin yksinkertainen ja toisaalta hyvin monimutkainen asia.


Ei kommentteja: