Kirjoitin äskettäin Maria Petterssonin ansiokkaasta artikkelista Kaverimme on hyväksikäyttäjä, ja me emme tehneet mitään.
Artikkeli on kerännyt Hesarin nettiin kaikkiaan 105 kommenttia. Niissä nousee esiin hyviä näkökohtia, mutta osa on roskaa.
Hyvää pohdintaa on siitä, mitä Pettersson olisi voinut tehdä. Todennäköisesti suurin osa asiasta tietoisista olivat kuulleet asiasta, mutta eivät voineet todistaa mitään. Olisiko edes poliisi voinut tarttua asiaan huhujen perusteella? Tuskin. Pettersson miettii itsekin, että he olisivat voineet porukalla puhua asianomaiselle. Se olisi varmasti ollut oikea toimenpide.
Jutun perusteella nousee myös esiin se pedofiliaan liittyvä ongelma, että uhrit häpeävät eivätkä sen vuoksi halua puhua. Kun pedofiili tietenkin pyrkii toimimaan salassa, voi toiminta jäädä paljastumatta pitkäksi aikaa.
Eräässä kommentissa on hyvä tarkennus. Pedofiiliset taipumukset eivät ole rikos vaan sitä on niiden toteuttaminen.
Tärkeä näkökohta on myös maininta Itä-Suomen poliisin lauantaisesta työsarasta. US: "Itä-Suomen poliisi kommentoi Facebookissa lauantain tehtäväsaldoa ja toteaa, että liikkeellä oli ”huomattavan paljon huomattavan alaikäisiä ja huomattavan päihtyneitä lapsia". Eräs kaverini, joka on poliisi, päivittelee känniläisten määrää Helsingissä viikonloppuisin. Juopunut lapsi kadulla on helpompi saalis kuin selvä lapsi poissa kadulta. Vanhempien rooli on edelleen merkittävä lapsen varjelemisessa.
Pettersson on toiminut rohkeasti kirjoittaessaan artikkelin ja pannut itsensä likoon, pyytänyt anteeksi toimimattomuuttaan. On ikävää, että tällainen avoimuus julkisuudessa vaikuttavalta toimittajalta houkuttelee myös asiattomia nimimerkkien takaa tulevia kommentteja, joissa kyseenalaistetaan hänen motiivinsa ja anteeksipyyntönsä. Kriittinen saa olla, mutta arvostaisin rakentavaa henkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti