Jos meistä jää videoita tulevien sukupolvien nähtäviksi, nämä voivat nähdä miten me olemme elehtineet ja saaneet jonkinlaista kuvaa persoonallisuudestamme. Voi olla, että suhde menneisiin polviin on vähän kuin julkkiksiin, joita on totuttu näkemään mediassa.
Tulee olemaan varmaan kiinnostavaa nähdä, miten näköisyys, olemus ja eleet periytyvät. Kuolleiksi me varmaan tulemme jäämään, koska eihän henkilökohtaisia suhteita ole syntynyt. Tuskinpa kukaan pystyy rakastamaan henkilöä, jota ei ole koskaan tavannut.
Tilanne voi kuitenkin jäädä sellaiseksi, että monikaan ei ole kiinnostunut esipolvistaan. Menneet polvet vaipuvat unholaan kuten ennenkin. Kuolemattomuutta on tavallisten ihmisten turha tavoitella.
Kehittyvä dna-tekniikka ja periytyvyystiedon lisääntyminen voivat tietenkin herättää aivan uuden näkökulman menneisiin polviin.
2 kommenttia:
Surullista, että ei mitenkään voi siirtää nuorille kuvaa niistä ihmisistä, jotka omissa muistoissa ovat vielä hyvin eläviä, mutta seuraaville sukupolville enää nimiä. Onnistuikohan se ennen paremmin, kun iltapuhteilla kerrottiin tarinoita, joita lapset kuuntelivat? Silloin ei ollut niin paljon kilpailevia viihdyttäjiä. Joku lapsi aina ilahduttaakin kiinnostumalla entisistä eläjistä. Keskustelu isoisovanhempieni haudalla, jolle istutimme 5-vuotiaan kanssa kukkia 25 vuotta sitten. Poika: "Tunnetaanko me nää ihmiset?" Minä: "No, en miekään ole näitä tavannut, koska kuolivat jo ennen syntymääni." Poika: "Nythän me tutustuttiin!"
Kiitos kommentistasi Mirja! Joo, luulen, että tarinoilla on suuri merkitys tässä asiassa, mutta tosiaan vaikea kilpailla kaikkea viihdytystarjontaa vastaan. Mukavasti poikasi vastasi!
Lähetä kommentti