Ex-lestadiolainen Matti Honkanen on kirjoittanut Kotimaa24:än pitkä blogiartikkelin otsikolla Kritiikkiä Jani Kaaron arteikkeliin valemuistoista. Honkanen kyseenalaistaa voimakkaasti Kaaron motiivit.
En tunne Kaaroa enkä tiedä hänen motiiveistaan. Minun käsitykseni hänen artikkelistaan tuli ainakin osittain uuteen valoon, kun yhden siinä esitetyn tapauksen uhri otti minuun ja vaimooni yhteyttä. Siitä olen jo kertonut, joten se sikseen. En ollut osannut yhdistää sitä tapaukseen, jonka yhteydenottaja minulle valaisi.
On totta, että Kaaron artikkeli keskittyy pedofiliasta syytettyjen näkökantoihin. Voisiko olla niin, että hän toimi niin, koska vastapuolien näkökulmista asia on jo ollut paljon julkisuudesta? Kaaro on ansioitunut tiedetoimittaja, joten minun on vaikea uskoa hänellä olevan jokin piilevä agenda.
Näin hirvittävissä ja hankalissa asioissa olisi varmaan syytä keskittyä siihen, mitä kukin esittää, ei heidän motiiveihinsa. Olkoon kyse Johanna Hurtigista tai Jani Kaarosta.
Honkanen on käynyt tarkoin Kaaron artikkelin läpi. Ihmettelen kuitenkin Honkasen kiihkeyttä, hänen kritisoidessaan Kaaroa. Nyt voisimme kysyä hänen motiivejaan.
Kaaro osoittaa kansalaisrohkeutta pohtiessaan pedofiliakirjoittelua lestadiolaisuuden yhteydessä epäsuositusta näkökulmasta.
Johanna Hurtig on varmasti tehnyt suuren palveluksen ensisijaisesti vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tapahtuneen pedofilian uhreille ja sen myötä itse liikkeellemme. Se on ryvettänyt mainettamme, mutta totuus on tärkeintä, ja apu uhreille.
Esimerkkinä aiheen mediakäsittelyn vaikutuksista kerron työpaikallani tapahtuneesta. Eräs kollegani - älykäs kaveri - reagoi vanhoillislestadiolaisuuden noustua esiin yhdistämällä Juha Sipilän ja pedofilian, ei tietenkään henkilökohtaisella tavalla. Sipilä edustaa ns. rauhansanalaisuutta eli pikkuesikoisuutta, ei vanhoillislestadiolaisuutta. Rauhansanalaisuus on meidän vanhoillisten näkökulmasta eriseura. Ei olla samaa porukkaa.
Pedofilia ei ole tietääkseni noussut esiin rauhansanalaisten yhteydessä. Sipilä liitettiin tässä väärään asiaan. Vaikka kyseessä onkin yksittäinen tapaus se ilmentää, kuinka vahvasti pedofilia tuntuu leimaavan vanhoillislestadiolaisuutta. Vasemmistoliittolaiseksi tunnustautuvan työkaverini ei voi edellyttää olevan tarkoin perilla lestadiolaisuuden historiariasta.
En tiedä pystyykö kukaan luotettavasti vertaamaan pedofilian esiintyvyyttä erilaisten uskonnollisten ryhmien kesken. Meidän vanhoillislestadiolaisten on kuitenkin oltava kiitollisia, että asia on tullut esiin ja siihen on reagoitu. Vertailu on ehkä toissijaista, koska yksikin tapaus on liikaa. Myös yksikin syytön vankilassa on liikaa.
Minusta ei kannattasi nyt pelätä, että Kaaron artikkeli voi asettaa koko Hurtigin ansiokkaan työn kyseenalaiseksi. Se tuo toisenkin tärkeän näkökulman esiin.
Meidän vanhoillislestadiolaisten on hankala ruveta arvioimaan ilmiötä muiden uskonnollisten ryhmien keskuudessa. Ilman kiihkoa totean kuitenkin, että samanlainen pyykinpesu saattaa olla muuallakin tarpeen (ehkä sitä on tehtykin), koska käsittääkseni pedofilaa on todettu esiintyvän uskonnollisissa organisaatioissa. Toivon kovasta, että myöskään mahdollisesti urheiluseuroissa yms. mahdolliset tapaukset eivät jäisi piiloon. Pedofilia on niin suuri tabu, että sellaiseen puuttuminen vaatii suurta rohkeutta, mutta on samalla välttämätöntä. Asia on niin vakava ja uhrit tarvitsevat oikeutta. Tällä en halua mitenkään vähätellä vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tapahtunutta.
15 kommenttia:
Keskustelu asian tiimoilta netissä on erittäin sekavaa, ja näyttää siltä, että taustalla liikkuu paljon ristiriitaista tietoa jota eri syistä ei voi taikka kannata laittaa internettiin jaolle.
Mutta jos palataan alkulähteelle: eikä olekin niin, että oikeastaan "Maijan tarina" ei todista yhtään mitään?
Hurtig kertoo Kotimaa24:ssä: "En ole väittänyt tuottavani totuutta yksittäisistä tapahtumista."
En ole ulkopuolisena lukenut kirjaa, mutta mikä hyöty siitä olisi, jos kerran kirjan kirjoittaja kertoo näin?
Itse vielä jatkan samasta aiheesta - kannattaisi ehkä tutkia, onko kirjassa "Michelle remembers" samoja elementtejä kuin "Maijan tarinassa". Kyseisestä kirjasta löytyy googlella erittäin paljon tietoa englannin kielellä.
Voi olla, että Maijan tarina on kirjoitettu tositapahtumiin perustuvana fiktiona. Siinä tapauksessa se kuvaa aikaa ja ilmiöitä kuten esimerkiksi Hans Falladan Yksin Berliinissä. Se on tositapahtumiin perustuva fiktio berliiniläisen parsikunnan yksityisestä vastarinnasta. Fallada on aikalainen, joten hänen voi uskoa kuvanneen aikaa luotettavasti. Myös Johanna Hurtig on aikalainen ja tuntee vanhoillislestadiolaisuuden sekä käsitellyn ilmiön läpikotaisin. Siksi minusta teosta voidaan pitää varsin hyvänä kuvauksena ilmiöstä eikä sitä ehkä pidäkään yrittää verrata johonkin yksittäiseen tapaukseen,
Heikki Honkalan mielestä Hurtigin teosta "voidaan pitää varsin hyvänä kuvauksena ilmiöstä". Taustalla siis oletus, että kyseessä on "ilmiö", mikä yhteisön kannalta paljon leimaavammin sanottu kuin se, että kyse olisi tarkasti dokumentoidusta yksittäistapauksesta. Miten voi myöskään antaa arviota ("hyvä kuvaus") asiasta, jota ei itse tunne?
Kiitos kommentistasi Anonyymi. Tällainen pohdiskeleva tyyli ei taida olla sinun mielilukemistoasi. Jos kyseinen kirja ei edes pyri kuvaamaan yksittäistapausta vaan on ehkä kooste useammasta, miten sitä voisi verrata mihinkään yksittäistapaukseen. Kun itse kuulun kyseiseen yhteisöön, minulla ei todellakaan ole intressiä leimata sitä perusteettomasti. Se leima, joka perustuu totuuteen, meidän on syytä kantaa. Jos Hurtigin kirja perustuu johonkin yksittäistapaukseen, sitä en tunne. Sen verran olen samankaltaisista tietoinen, että valitettavasti tällaista - miksi sitä sinusta nyt pitäisikään kutsua - yhteisömme piirissä on. Et ilmeisesti ihan tavoittanut vartaustani Falladan kirjaan.
Olen itse vanhoillislestadiolainen ison perheen äiti tätä nykyä ja vanhoillislestadiolaisen yhteisön ihan arvostetussa asemassa olevan ihmisen seksuaalisen hyväksikäytön uhri. Hyväksikäytön uhriksi jouduin jo pienenä lapsena. En ole uskaltanut puhua (enkä lapsena oikein löytänyt sanoja sille väkivallalle jonka kohteeksi jouduin), en hakea apua ennen kuin näistä asioista alettiin puhua julkisuudessa.
Olen joutunut kohtaamaan omakohtaisesti kaikki nuo ilmiöt joista Hurtig, Kaaro ja Honkanen puhuvat. Olen tutustunut useisiin hyväksikäytön uhreihin. Suurin osa tuntemistani uhreista on muista taustoista kuin tämän herätysliikkeen piiristä. Mutta vl-yhteisössä on erityisiä hankaluuksia kohdata tätä asiaa. Uhria pyritään edelleen vaientamaan kaikin keinoin, eikä vähiten hengellistämällä asia-asioita ja kyseenalaistamalla uhrin uskoa.
Kaaron artikkelilla on paikkansa ja kaikki näkökulmat asiaan ovat tervetulleita. Artikkeli tuntuisi oikeutetulta ilman tuon ikävän leiman jättämistä "Maijan" tarinan ja Hurtigin tutkimusten ylle. Toki Hurtign tutkimustakin on hyvä kritisoida, niin minäkin teen sitä omasta viitekehyksestäni käsin, olenhan itsekin yksi niistä hänen haastattelemistaan uhreista.
Maijan tarinassa on asiantuntija-artikkeleita, joista parhaana pidän Merja Lahtisen kirjoitusta. Soisin sellaisten äänten pääsevän enemmän esille. Mitä seksuaalinen hyväksikäyttö merkitsee uhrille? Mitä se merkitsee kun muut kieltäytyvät kohtaamasta uhriksi joutunutta ihmistä?
Mielestäni pedofiilien vihaaminen ei auta ketään. Pedofiili voi olla hyvinkin lahjakas, menestyvä ja miellyttävä ihminen. Mutta se ei tee hänen lapsiin kohdistuneita tekoja oikeutetuksi. Hyväksikäyttöön syyllistyneen vihaaminen ja vihakirjoittelu pahentaa vain uhrin asemaa tai oikeammin se ei auta yhtään minua eikä muita meidän kaltaisia eikä myöskään estä uusien uhrien syntymistä. Se mitä pedofiilissä ihmisenä on hyvää on hyvä nähdä hyvänä ja se mikä on väärää ja rikkovaa, on hyvä nähdä sellaisena.
... jatkuu toisessa - P
... jatkoa edelliseen..
Omakohtaisesti olen joutunut kohtaamaan ihmisten vihan ja karttelun minua kohtaan ja "puolien" syntymisen. En ymmärrä miksi näissä asioissa näyttää syntyvän ”puolet”. Se ei auta ketään. Minun kokemusmaalimassani uhri jää yksin kipuineen ammattiavun piiriin roikkumaan ja hyväksikäyttäjä saa ympärilleen tukijoukot jotka estävät aidon asioiden ja ihmistenkin kohtaamisen. Asiat ovat vaikeita kohdata sekä uhrille että tekijälle. Silti minusta sekään ei ole oikein, että asiasta kärsivät ihmiset jätetään kohtaamatta ja asiat käsittelemättä. Oikein on kohdata ihminen ihmisenä, olipa hän pedofiili, sairas, mies, nainen, lapsi, ontuva, rampa, homo, pedofiilin uhri tai mikä tahansa. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus puhua vaikeuksistaan ja kohdata itsensä.
Toivon, että tästäkin minua kohdanneesta vaikeasta asiasta voisin joskus puhua omalla nimelläni, omilla kasvoillani, ilman pelkoa siitä, että hyväksikäyttäjä ja hänen läheisensä joutuisivat ihmisten vihan kohteeksi. Haluaisin, että heilläkin olisi mahdollisuus kohdata asiat niin kuin ne ovat olleet ja tapahtuneet. Ja nähdä seuraukset mitä niistä on minulle aiheutunut. Muuta "rangaistusta" en kenellekään toivo. Kohtaamista. Totuutta. Armoa ja rakkautta. Myös minua kohtaan. Kaikkia osapuolia kohtaan.
Minun sydämeni toive on, että myös pedofiili/hyväksikäyttäjä joutuisi kohtaamaan, kuuntelemaan ja käsittelemään tekonsa seuraukset, me uhrit joudumme tekemään sen joka tapauksessa, eikä se ole helppo tie. Toisaalta myös uskon, että Jumala on oikeudenmukainen ja Hän viimekädessä pitää huolen siitä, että ihminen vastaa teoistaan ja tekemättäjättämisistään ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Me ihmiset emme siihen pysty, eikä meillä ole siihen valtuuksiakaan. En pidä vihaa oikeutettuna enkä vankilatuomiota välttämättömänä. Mutta itse melkein mieluummin menisin vankilaan täyshoitoon kuin kärsisin näistä vaikeuksista mitä hyväksikäytön kokemusten kantaminen, kohtaaminen ja niiden vaikutuksista kärsiminen on tuonut elämääni.
Ehkä tämäkin kirjoitus oli turha ja uppoaa jonnekin jota kukaan ei koskaan lue eikä pysähdy miettimään. Taitaa olla sekava tämä kirjoitukseni, mutta kun tuli ”ilmoitus” niin ajattelin äännähdellä minäkin. Mieluiten tekisin kaiken tämän nimelläni ja kasvoillani. Haluaisin että minua katsottaisiin silmiin ja halattaisiin. Ehkä vähän lohdutettaisiin ja tarjottaisiin evankeliumia vaikeuksieni keskelle. Rakkaus parantaa. Armo lohduttaa.
Kiitos Heikille blogista, ajatuksista ja jakamisesta ja voimia ja siunausta elämääsi.
- P
Kiitos sinulle toivotuksestasi ja koskettavasta kirjoituksestasi, joka tarkentaa kokonaiskuvaa aiheesta. Toivon sydämestäni, että leirit katoavat ja elämäsi normalisoituu. Voimia sinullekin ja siunausta. Rukoilen puolestasi.
Tajusin vertauksen ja olen myös tutustunut Majan tarinaan, jossa esimerkiksi yhteisömme tarve käsitellä ikäviä asioita omassa piirissään tuntuu tutulta jne. Mutta miksi liikkeestämme on tullut sisäänpäin kääntynyt? Se ei ole saanut mielestäni julkisuudessa juurikaan käsittelyä. Hurtig on puhunut valtarakenteista ja yhteisöön kätkeytyvästä "pahuudesta", mutta ei lainkaan PELOSTA, jota marginaaliryhmän jäsenet tuntevat vihamieliseksi koetun maailman keskellä. Tuo pelko on ilman muuta vaikuttanut taustalla ja on mielestäni seurausta vuosikymmenien kielteissävytteisestä mediauutisoinnista (etenkin 70-80-luvuilla), johon nykyään kuitenkaan voi vedota saamatta ylleen marttyyrin viittaa (jonka Viljo Juntunen viisaasti väisti viimeisessä haastattelussa), mutta jonka tiedetoimittaja Kaaro on nähnyt ja nyt nostanut esiin. Myös Jani Alatalon tutkimukset avaavat hyvin liikkeen sisäänpäin kääntynyttä identiteettiä ja sen kehitystä. Syyllisiä sisäänpäinkääntyneisyyteen ovat myös liikkeen saarnaajat, jotka ovat lietsoneet (sinänsä raamatullisia) mielikuvia kristittyjä kohtaavasta vainoista ja ahdistuksista lopun aikoina.
Kiitos koskettavasta kirjoituksestasi anonyymi äiti ja seksuaalisen hyväksikäytön uhri. Toivottavasti mahdollisimman moni lukee kirjoituksesi. Kuten edellä vastasin Heikki Honkalalle, kaiken pahuuden ja kohtaamattomuuden alla piileksii pelko ja pelokkaat ihmiset. Valitettavasti se on keskeinen osa yhteisömme identiteettiä tällä hetkellä ja luultavasti tulee olemaankin. Sensitiivisen aihepiirin (pf) esiin nostaminen tapahtui tavalla (mediakohu), jonka sulattelemiseen yhteisöllämme ei ollut valmiuksia ja kypsyyttä. Minulla on se käsitys, että useimmat uskovaiset sekä pelkäävät että vihaavat koko aihetta tällä hetkellä, koska kokevat etteivät itse ole tulleet nähdyksi ja kohdatuiksi yhteisönä julkisuuden taholta. Pelokas ja vihainen yhteisö ei näe lähimmäistä niin kuin hänet pitäisi nähdä.
Kiitos Heikki ja Anonyymi. Itse koen oman elämäni normaaliksi vaikeuksisani huolimatta, enhän muunlaisesta elämästä tiedä. Taistelu jaksamisesta ja traumoista selviämisestä on ollut kovan työn takana, mutta tuskaisen ja pitkän tien päässä alkaa näkyä valoa. Monista vaikeuksista huolimatta onneni ja rauhani on olla Jumalan lapsi, kantaa uskon tuomaa toivoa sydämessäni.
Olen saanut lahjana paljon myös ajallisia asioita (lapset ja puoliso), joista olen kiitollinen. - P
Haluaisin vielä lisätä, että minusta tuo koskettava ja monin tavoin valaiseva kirjoituksesi olisi hyvä julkaista Päivämies-lehdessä tai lukea vaikka seurakuntapäivillä missä tahansa siionissa. Voimia sinulle ja luja myötätunnon hali vielä! -Anonyymi
Kiitos kommenteistasi. En täysin tavoita kuvaustasi yhteisömme pelokkuudesta. Pedofiliateema nousi kyllä voimalla yleiseen tietoisuuteen ja olihan se aikamoista. Vaikka käsittelyssä on ollut monenlaisia sävyjä, on se ollut mielestäni välttämätöntä, koska aihetta on ollut, ja sehän on johtanut toimenpiteisiin. Sanoitat mainiosti tuntojamme, kun sanot ettemme ole tulleet itse nähdyiksi ja kohdatuiksi. Minusta meidän ei pidä tässä asiassa kyyristellä puskissa vaan yrittää asiallisesti käsitellä sitä, vaikkapa julkisuudessakin. Siksi mielestäni tällainen blogikeskustelukin on paikallaan. Tällä tavoin asia saa harmaan eri sävyjä ja kokonaisuus tarkentuu. Minusta meidän ei tarvitse asiasta potea kollektiivista syyllisyyttä. Tärkeää on, että uhrit saavat apua. Siionin toiminta on muutoinkin tullut näkyvämmäksi mediassa, millä saattaa olla suuri merkitys. Kukaties jotkut etsivät sielut tulevat näin tietoiseksi olemassaolostamme. Sitäpaitsi eihän meidän tarvitse omiin voimiimme turvata.
Lohdullista, että kaikesta huolimatta jaksat uskoa noin keskeltä. Voimia ja siunausta sinulle matkallesi P!
Kiitos teille toivotuksista ja halauksesta, ette tiedä miten tärkeitä ne minulle ovat. Sydämeni iloitsee niistä, ne ovat lääkettä haavoihini. Usko on Jumalan lahja, tuon lahjan arvon ymmärtää vaikeuksien keskellä kirkkaasti varsinkin kun sen on kerran menettänyt vaikka ei olisi halunnutkaan. Elämäni vaikein, ahdistavin ja pelottavin aika on ollut aika, jolloin olin eksyksissä, en kuullut lohduttavaa evankeliumia eikä kukaan uskovainen ollut lähelläni. Silloin kadotin yhteyden armolliseen Jumalaan, kadotin valon, toivon ja turvan. Koin jatkuvaa ahdistusta, turvattomuutta ja yksinäisyyttä, mikään elämässäni ei tuntunut kantavan eikä mikään tuntunut lohduttavan. Onneksi Jumala ei hylännyt minua vaan lähetti apunsa, evankeliumin sanansaattajan luokseni. Arkinen elämä ei ole ollut kovin helppoa koskaan, mutta se rauha ja turva, minkä elävä usko ja yhteys Jumalaan antaa, on niin arvokas aarre, etten vaihtaisi sitä mihinkään.
Sen aarteen saatuani olen halunnut säilyttää uskonlahjaa sydämessäni. Varsinkin vaikeuksissa aarteen arvon ymmärtää, se on se turva, joka on ainoa asia mistä hädän hetkellä voi pitää kiinni, josta saa lohdun ja avun. Olen kokenut voimakkaasti sen että Jumalan sanan lupauksiin voi luottaa. Virsi 318 on lohduttanut minua, erityisesti sen toinen säkeistö:" Kun uuvun haavoitun, huomassas Herra sun, suuren ja siunatun, levätä saan. Toiset jos hylkäävät, kasvosi lempeät, puoleeni kääntyvät rohkaisemaan." - P
Lähetä kommentti