Lepäämisen vaikeus

Lepääminen voi olla asia, jota pitää opetella. Minulle syöpätoipilaana se on ilmeisen tärkeä asia. On syytä levätä riittävästi, jotta selviää niistä hommista, mitkä on hoidettava.

Lepääminen on kai sellaista olemista, jossa kuluu mahdollimman vähän energiaa. En ole varma, olenko oikeassa. Voihan lepäämisessä olla eri tasojakin.

Minä en osaa olla tekemättä mitään. Pitkästyn jo, kun olen vasta päässyt alkuun. Ehkä olen huono ajattelemaan. Se sujuu paremmin tekemisen ohessa kuten näin blogia kirjoittamalla.

Lukeminen on aika hyvä tapa levätä. Minulle siinä on se vaikeus, että ilmeisesti syövän johdosta olen ainakin vielä vähän huono keskittymään. Alan kaivata säpinää tai tekemistä.

Hyvin mielelläni kirjoitan tai editoin videoita. Ne puuhat eivät taida olla kunnon lepoa tai jos ovat, kevytsellaista. Syvälepoa on tietenkin nukkuminen ja se sujuu minulla hyvin. Tänäänkin, kun olen eläkkeellä, posottelin kymmenen tienoille. Mindfulness-harjoitukset lienevät kunnon lepoa.

Minulla oli tiistaina kuusi oppituntia. Sen jälkeen vein vaimoni työkeikalle ja hain hänet illalla. Siinä valillä varmaan tein hieman töitä, ehkä editoin ja/tai bloggasin. Illalla käväisin saunassa. Olin huolestuttavan väsynyt. Muistaakseni jopa tasapaino oireili.

Tänään on tarjolla kolme menoa, yksi "pakollinen" ja kaksi muuta. Keskimmäinen on tämänviikkoinen seikkailu vaimoni kanssa. Kirjoitin aiemmin lukeneeni, että sellaiset parisuhteet, joissa seikkaillaan joka viikko, toimivat paremmin. Menemme Habitare-messuille. Sen jälkeen olisi tarjolla oikein mieluinen kutsu, mutta pitäisi miettiä jaksamista. Katsotaan.

Positiivisesti ajatellen, hyvä, että osaan nukkua. Uskon runsaan nukkumisen edistävän toipumistani.