Kirkko näkyy kauas, mutta ei lähelle. Hieman syrjässä on kuljetuimmilta väyliltä. Ensin etsin kokoontumispaikkaa väärästä porstuasta. Joku luuli uuden kuorolaisen tulevan. Voi voi, olisi heillä kivinen pelto kynnettävänä, jos minä ryhtyisin.
Oikea paikkakin löytyi. Siellä oli koolla satakunta henkilöä, merkittävän suuri osa heistä pakolaisia. Kupletin juoni kulki niin, että kolmea kieltä käytettiin, aina tarpeellisiin kieliin tulkattiin. Toinen oli Irakin arabia. Toisesta en ole varma. Saattoi olla kurdikieli. Kysyin vieressäni istuvalta irakilaiselta, ymmärtääkö hän Syyrian arabiaa. Sanoi ymmärtävänsä. Siksi arvelin toista kieltä kurdiksi.
Illalla oli kolme teemaa: miksi olemme lähteneet, mitä olisimme toivoneet matkalla sekä toiveita puolin ja toisin. Spiikerinä toimi seurakunnan pappi, Antti Pentikäinen oli tavallaan päävieras.
Muutama pakolainen puhui kustakin teemasta ja viimeisestä lisäksi suomalaisia. He olivat Irakista ja Syyriasta, osa kurdeja. Illan informaatioanti oli varsin vähäinen, mutta tunnelma oli hyvä. Koolla oli pakolaisia ja halullisia suomalaisia sieluja. Kaikki halusivat selvästi yhteistyötä.
Puheenvuoroissa tuli selvästi esiin, että Suomeen halutaan, koska se on turvallinen maa. Täällä voi rakentaa elämäänsä kaikessa rauhassa. Monessa puheenvuorossa toivottiin, että he saisivat jäädä tänne. Kiitoksen sanoja sanottiin runsaasti.
Kurdistaniassa on aina ollut sota. Oli Isis tai ei, aina samanlaista. Isisillä ei ole moraalia. Se tappaa naisia ja lapsiakin. Muuallakin Irakissa on tappamista kaduilla. Irakissa ei voi opiskella. Olemme jättäneet kotimaamme, sydämemme kärsii. Tilanne pitäisi ratkaista niin, että sota lopetettaisiin. EU:n ja koko maailman pitäisi auttaa tässä. Sitten ratkaistaisiin sunnien, shiialaisten ja kurdien rauhanomainen oleminen. Puolueiden asemat pitäisivät olla oikeudenmukaiset. Yksi oli menettänyt vanhempansa sodassa.
Turkissa ja Unkarissa on erityisen huonot oltavat. Unkarin jälkeen matka sujuu paremmin. Joku on joutunut olemaan vankilassakin Unkarissa. On jouduttu kävelemään. On jouduttu olemaan päiviä metsässä. Nälkää ja kylmääkin on kärsitty. Merellä isot aallot. Turkista kuitenkin haluttiin pois. Turkkilaiset saavat tukea EU:lta mutta he eivät saa mitään. Siellä voi tehdä työtä, mutta aina ei saa palkkaan. Joutuu olemaan nälissään.
Toivottiin, että Turkista tai joistakin pisteistä järjestettäisiin turvallinen matka perille. Toinen vaihtoehto on, että kaikki tiet katkaistaan ettei kenenkään tarvitse hukkua.
Haluttiin ennen kaikkea saada jäädä Suomeen, integroitua suomalaisten kanssa ja rakentaa tätä maata, olla hyviä kansalaisia.
Eräs suomalainen eläkeläinen - seurakunnan entinen pappi varmaan - kertoi hankkeesta, jossa pakolaiset voisivat oppia kolmessa vuodessa suomen työtä tekemällä. Kansanopistoverkosto voisi olla tässä mukana. Tämä kuulosti hyvältä idealta.
Joku pelasi jalkapalloa maahanmuuttajien kanssa. Hän kertoi, että kolmessa vuodessa puolet Suomen edustusjoukkueesta on irakilaisia ja kuudessa heitä on jo jääkiekkomaajoukkueessakin.
Suomessa viisivuotiaasta lähtien asunut somalialainen kertoi olevansa nyt suomalainen ja että meillä on paljon oikeuksia. Suomi on hyvä maa. Suomi auttaa pakolaisia, mutta asia on heistä itsestäänkin kiinni. Pitää jaksaa ponnistella, koska haasteita riittää.
Lopuksi pääministerin neuvonantaja Antti Pentikäinen sanoi sydämensä sykkivän lämpöä. Hän muistaa tämän tunnelman, kun tapaa tilanteen vaikeudesta puhuvia poliitikkoja. Hän totesi tämän illan olevan todistus eurooppalaisista arvoista. Voimme elää sovussa. Joskus vieraiden pitää vahvistaa uskoamme näihin arvoihin. Suomi on demokratia, jota rakennetaan vuoropuhelulla. Emme ehkä tiedä, mitä pitää tehdä, mutta meidän on keskusteltava. Emme ehkä ymmärrä riittävän hyvin perheiden yhdistämisen merkitystä. Pakolaisten ei ole vain rakennettava tätä maata vaan myös puolustettava sitä tulevilta uhilta.
Lopuksi Pentikäinen koetteli tulkkien taitoja siteeraamalla Hymyilevää Apolloa. Sen on Leino kirjoittanut sen jälkeen kuin viideosa suomalaisista kuoli nälänhädässä.
Tilaisuus oli oikein hyvä aloitus, tutustumiskohtaaminen. Aika loppui kesken. Olisin halunnut esittää konkreettisia kysymyksiä siitä, mitä voisi tehdä pakolaisten auttamiseksi. Lauttasaaren seurakunta tuntuu tekevän kovasti työtä pakolaisten eteen. Ehkäpä he järjestävät uusia tilaisuuksia, joissa päästään ruohonjuuritasolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti