Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 22. syyskuuta 2015

Kovilla panoksilla pelataan

En tiedä, mitä mahdollisesti tapahtuu kulissien takana, mutta kovana pelinä näyttäytyy poliittinen tilanne tällä hetkellä. SAK vaikuttaa kovin ylimieliseltä, kun esiintyy kuin hallituksen antamalla aikataululla ja tavoitteella ei olisi mitään merkitystä. EK puolestaan toivoo, että työmarkkinajärjestöt voisivat mieluummin sopia kuin vain odottaa hallituksen toimenpiteitä. En tiedä miten aito tämä toive on, koska hallituksen vaihtoehtokin on heille edullinen.

Kun kaikkien osapuolten on säilytettävä kasvonsa, SAK:n asenne ihmetyttää. Tilanne näyttäisi hyvin oudolta, jos valtiojohdon pitäisi nöyrtyä yksittäisen - vaikkakin suuren - ammattiliiton marssijärjestykseen. Näinpä olemme jo kuulleet, ettei hallitus tingi aikataulusta eikä viiden prosentin lisäystavoitteestaan tuottavuudessa. Sekin lienee spekulatiivinen, koska sen laskeminen on varmasti hyvin vaikeaa ja edellyttänee reunaoletuksia. Ehkäpä se perustuu toiveeseen tai olettamukseen, että suunnitellut toimet sen tuottavat.

EK pelaa myös isoilla panoksilla, jos se jää tosiasiallisesti odottamaan, että hallitus toteuttaa aikeensa. Seurauksena saattaisi olla paljon lakkoja ja näytön tarvetta ammattiyhdistysten suunnalta. EK voisi osoittaa nyt valtiomiesmäisyyttä ja tarjota ammattiyhdistykselle jotakin, jonka avulla se voisi säilyttää kasvonsa.

Voi olla niinkin, että SAK ja SDP pelaavat kaikessa hiljaisuudessa yhteen. Kun perussuomalaiset ovat saaneet ääniä demareilta ja joutuvat puolustamaan hallituksen kantaa, demarit ehkä toivovat saavansa kovalla pelillä menetettyjä lampaita takaisin kannatuslukuja parantamaan. Tämä on varmasti SDP:n aika tuoreen puheenjohtajan toive.

Saattaa käydä niin, että kolmaskaan kierros ei onnistu. Pääministeri saattaa olettaa niin ja äskeinen puhe oli tarkoitettu sen osoittamiseen, että tosissaan on yritetty. Valitettavasti tilanne polarisoituu, jos näin käy. Ammattiyhdistys kokee, että heidät on jyrätty. Hampaankoloon jää liikaa.

Hallitus tavoittelee työllisyyden parantumista, mutta taitaa olla aika yksin tässä asiassa. Työllisyyden parantuminen saattaisi olla hallituspuolueille edullista tulevia vaaleja ajatellen.


Ei kommentteja: