Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 17. syyskuuta 2015

Musiikin ja kuvataiteen ero


Klassinen musiikki ei yleensä esitä mitään. Usein sitä luonnehditaan pateettiseksi, runolliseksi tai muuksi vastaavaksi. Se voi olla nopeaa, rauhallista, kiihkeää ja mitä kaikkea. Kuvataiteessa tilanne on erilainen. Me mielellämme etsimme tuttuja muotoja teoksista, vaikka ne olisivat täysin abstrakteja. Moni pitää maisemista. Emme kuitenkaan odota, että esimerkiksi sinfonia matkisi vesiputousta tai jotakin säätä.

Voimme mieltyä musiikkiin, vaikka se ei esitä mitään. Abstraktista teoksesta on usein vaikeampi saada otetta. Joskus kuitenkin abstrakti teos voi puhutella. Vaikka se ei esitä mitään, tuntuu, että siinä on kaikki kohdallaan. Sommittelu toimii, värit miellyttävät, näkymä on harmooninen, mutta pieni kontrasti jännittää teoksen.

Kokeileva musiikki voi olla vaativaa kuunneltavaa. Asiaan pitää olla vihkiytynyt, että teoksesta saa irti jotain. Tällaisen musiikin parissa saattaa kaivata käyttöohjetta kuten useiden kuvataideteosten edessä.

Musiikki ja kuvataide, jotakin samaa, mutta myös erilaista.

Ei kommentteja: