keskiviikko 6. tammikuuta 2016
Kuolemasta puhuminen
Eräs ystävämme kävi tapaamassa meitä tänään. Keskusteleminen oli oikein antoisaa. Mukavaa, kun on fiksu juttukumppani, joka kestää väittelyäkin ja osaa suhtautua siihen hyväntuulisen luontevasti. Kiitos T. käynnistä!
Keskustelut voivat olla opettavaisiakin. Puhuttiin mm. kuolemasta. Kun mainitsin, että jotkut ahdistuvat aiheesta puhumisesta, hän totesi sen olevan niin pelottavan asian. Hyvin moni toteaa, että sinähän kuitenkin selviät syövästäsi, mikä saattaa olla tapa torjua tai kiertää ahdistava asia. Syynä on usein varmaan myös se, että on vaikea keksiä tilanteeseen sopivia sanoja.
Nuo "Sinä selviät kyllä" -kannustukset ovat pikkuisen kiusallisia, koska minulle tähän sairauteen tai sen uusiutumiseen kuolemisen mahdollisuus on faktoihin perustuvaa realismia. Tämä ei minusta ole taistelutahdon puutetta. Jos mainittu tapa auttaa sinua lähestymään minua, käytä sitä ihan vapaasti. Ei se minua häiritse kuin pikkuisen.
Minulle valkeni keskustelussa ystävämme kanssa, että me vakavasti sairaat taidamme puhua siitä kuin mistä tahansa asiasta. Koska kuoleman mahdollisuus on hyvin lähellä verrattuna muihin, tulemme puhuneeksi siitä kuin tavanomaisistakin asioista. Tämä voi johtua siitä, että useinpien on täytynyt käsitellä asiaa mielessään. Joku saattaa tosin sen torjuakin.
Kuolemasta puhumisesta saattaa kadota sille ominainen juhlallisuus, arkuuskin. Me sairastuneet saatamme aiheuttaa ahdistusta avoimilla ja joskus rempseilläkin puheilla. Voi olla, että yleistän liikaa.
Pyytäisin teitä neuvomaan minua tässä asiassa. Pitäisikö minun ottaa sordiino trumpettiinin, kun kohtaan asiasta ahdituvan henkilön? Voisinko jollakin muulla tavalla olla avuksi sellaisessa tilanteessa?
Vaimoni on nähnyt painajaisia hautajaisistani. Kysyin, auttaisiko, jos alkaisimme valmistella hautajaisia. Voisimme mennä katsomaan arkkuja. Vaimo sanoi, että valkoinen - ei kallis. Hieno arkku lieneekin turhaa, koska se kuitenkin poltetaan tai se maatuu. Tosin se lieneekin olemassa ensi sijaan hautajaistilaisuutta varten. Merkitystä silläkin, että vieraista tuntuu mukavammalta ajatella ruumista (myös omaa) maatumassa mieluummin arkussa kuin ilman. Tuli mieleeni, että polttohautajaisissahan voisi käydä myös kierrätetty arkku. Pakkoko sitä on polttaa krematoriossa.
En tiedä auttaisiko siedätyshoito vaimoani. Täytyy kuulostella. Hautajaisten valmisteluhan ei mene hukkaan, kun se on joskus kuitenkin ajankohtainen.
Tuli mieleeni hassu ajatus. Sanotaan, että kaikki kiertää. Olen lukenut jostakin, että jos juon lasin vettä, siinä on vähintään yksi molekyyli Caesarin virtsaa. Jos tuhkat lasketaan mereen, ihmisen maallinen maja hajautuu kaikkialle ympäri maapalloa virtausten, haihtumisen ja sateiden kautta. Kuten kaavassa sanotaan "Maaksi olet sinä jälleen tuleva". Se voi tapahtua myös merihautauksena.
Ehkä tämä sopii kuolemaa käsittelevän postauksen loppuun. Tunnustin vaimolle rakkauteni tänään suomalaisen miehen karuun tyyliin: Jos satut kuolemaan ennen minua, olisin kuin orpo pässi hyisellä luodolla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Heikki, olipa kypsä kirjoitus.Tällainen syvällisten asioiden pohdiskelu on parasta blogissasi. Hienoa, että olet itse sinut kuolemasi kanssa. Se tarkoittaa sitä, että olet arvostanut elämääsi kaikkine puolineen. Kypsyydestä kertoo myös se, että sinulla tietääkseni ei ole kesken olevia asioita, kuten käsittelemättömiä ihmissuhdeongelmia tms. Sinulla on ollut erittäin antoisa elämä. Yksi osoitus on siinä, että olet luonut todella kauniin perheyhteyden puolisosi kanssa, ja teillä on monta lasta ja lastenlasta.
Itse olen sinua n. 10 vuotta nuorempi, terve mies. Kuitenkin koen, että esim. suhde toiseen vanhempaani on ollut pitkään perin ongelmallinen. Mm. hän tarvitsisi apua, mutta ei sitä suostu vastaanottamaan yrityksistäni huolimatta. Koen tosi ongelmalliseksi sen, että välimme ovat merkittävästi huonontuneet tämän vuoksi. Jos hän menehtyisi, saisin varmaan pahoja syyllisyydentunteita siitä, teinkö tarpeeksi.
Totta kai toivon sinulle useita antoisia elinvuosia, jotta mm. näkisit lastenlapsiesi kasvavan. Ja aikaa esimerkiksi nauttia taiteen teosta ym sekä nauttia yhteisestä ajasta vaimosi kanssa.
Hyvää vointia sinulle toivottaa kiitollinen lukijasi. Lainaan myös sinua: hyvinkin voi käydä.
Puolisollani oli sekä hoitotahto- että hautaustahtotestamentti. Puhuimme kuolemasta ja hautajaisista jo hänen eläessään. Toteutimme hänen toiveitaan -tuhkaus, eikä muistokiveä, nimilaatta muistolehdossa. Olen tyytyvväinen, että puhuimme asiat selviksi, sillä kun sairastuu agressiiviseen syöpään, kuolema kulkee rinnalla koko ajan. Hyvä kirjoitus Heikki. Vakavasti sairaalle vaikeatkaan asiat eivät välttämättä ole tabuja. Kuolema on osa elämää, vaikka meille jäljelle jääville se on pitkä luopumisen prosessi.
Itse olen oppinut sairauteni myötä "lukemaan" ihmisiä, tiedän kenen kanssa voin puhua kuolemasta suoraan ja kenen kanssa asiasta puhumista tulee välttää.Usein syöpäsairaan ihmisen on helppo puhua myös kuolemasta ainakin toisen sairaan kanssa. Kaikki terveet ihmiset eivät kuitenkaan pysty asiasta puhumaan. Pystyn itse puhumaan kuolemasta kuin mistä muusta asiasta tahansa, sehän kuuluu elämääni oleellisesti koska sairastan syöpää. Viidessä vuodessa olen tullut sinuiksi asian kanssa, mutta ympärilläni on paljon ihmisiä jotka hätääntyvät jos otan asian puheeksi. En puhu asiasta niille jotka eivät sitä kestä, mutta niiden kanssa jotka puhuvat kuolemasta luonnollisesti olen käynyt hyvin antoisia keskusteluja, kuolema on mielenkiintoinen puheenaihe.
Todellinen mukanaeläminen ja rinnalla kulkeminen on mielestäni sitä, että mennään sanoissa ja teoissa sairastavan ehdoilla. Valitettavasti kanssakulkijat eivät aina pysty tähän ja sairastava joutuu pohtimaan suhtautumistaan ja puheitaan vähän niin kuin sinä, Heikki. Olisi toki mahdollista olla täysin välittämättä toisten reaktioista ja odotuksista, mutta siinä on vaara että jää yksin. Kaverit kaikkoavat kun eivät kestä todellisuutta. Toivottavasti sinulla on paljon sellaisia rinnallakulkijoita, jotka jakavat asioita kanssasi sellaisenaan kuin SINÄ haluat ne jakaa. Minusta hautajaisten suunnittelu kuulostaa hienolle tavalle valmistautua hetkeen, joka meillä jokaisella on joskus edessä. Joudun työni puolesta kohtaamaan paljon omaisia ja tiedän, että on raskasta menetyksen shokeeraamana järjestää hautajaisia, valita arkkua, virsiä, vieraita ym. Mutta toki sinun on hyvä ottaa huomioon vaimosi suhtautuminen, hänelle tämä on varmasti rankkaa muutenkin. On ollut mukava lukea avointa ja rehellistä pohdintaasi sairastamisesta ja vähän kaikesta. Hyvää matkaa eteenpäin polullasi!
Hei! Olen yksi blogisi lukija. Kiitos hyvistä teksteistä! Minusta kuolemasta on hyvä puhua avoimesti, välillä rempseästi ja toisinaan vakavasti. Isäni kuoli viime keväänä ja voin kertoa omasta tyttären näkökulmasta sen, että isäni puhui kuolemasta avoimesti ja kertoi myös meille läheisille millaiset hautajaiset hän halusi. Tämä kaikki helpotti ja lohdutti meitä läheisiä, sitten kun isäni aika koitti lähteä tästä maailmasta. Kuolemasta puhuminen ei ole helppoa ja sen äärellä tai reunalla kamppaillessa tulee vastaan luopumisen vaikeus. Olen itse myös pitkäaikais sairas (ei syöpäpotilas), joten ymmärrän hyvin sen mitä tarkoitat sillä, että taistelutahdosta ei jää kiinni, vaan kuolema on arjessa läsnä oleva asia, jota pakoon ei pääse. Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi!
Tee, sydämelliset kiitokset lämpimästä palautteestasi! Nostit esiin tärkeän asian, välien hoitamisen varttuneisiin vanhempiin, jotka elävät elämän ehtoopuolta. Olisi varmaan paljon helpompi olla, jos välit olisivat kunnossa. Olen jäänyt miettimään aihetta. Mielestäni sitä voidaan lähestyä sekä uskonnon että arjen näkökulmista. Olen ajatellut kirjoittaa siitä blogiini. Suuri kiitos sinulle aiheesta. Kaikkea hyvää sinulle elämääsi!
Ai sellainenkin on kuin hautaustahtotestamentti. Hyvä tietää. Joo, alkaa yhä enemmän tuntua, että nämä asiat pitää hoitaa noin, rauhassa ja järki päässä. Noissahan riittää harrastusta pitkälle ajalle :) Kiitos kommentistasi!
Minulla on sellainen mielikuva, että ensi kohtaaminen on vaihe, jossa ollaan ahdistuneita. Kun itse juttelen asiasta aika rennosti, ihmiset yleensä vapautuvat. Kuolema tosiaan on antoisa puheenaihe.
Joo, minulla on onneksi aika mukavasti verkostoa, jonka jäsenten kanssa voin puhua sairauteen liittyvistä asioista vapaasti. Minusta tuntuu, että vaimonikin suhtautuu hautajais- yms. järjestelyihin rauhallisesti. Saan varmaan parin hoitokierroksen jälkeen kantasolusiirron, mikä on aikamoinen operaatio. Varmaan olisi hyvä näitä järjestelyjä miettiä jo ennen sitä. Kiva, kun tykkäät lukea juttujani. Kitos palautteestasi ja hyvää vointia!
Hei! Taidamme jakaa samantapaisia kokemuksia kanssani, joten osaa asettautua asemaani. Kokemuksesi isäsi kanssa vahvistaa omaa ajatustani siitä, miten kannattaa toimia. Joo, kuolemassa on kyse elämästä ja läheisistä luopumisesta. On vain mukauduttava siihen, mikä on väistämätöntä. Läheisille prosessi on pitkä, koska heidän on koettava vielä kaipuu hautajaisten jälkeen. Hyvin sanot taistelutahdosta. Voimia ja mukavaa eloa sinullekin ja rakkaillesi!
Lähetä kommentti