Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 2. tammikuuta 2016

Siksi nenäni vuotaa syödessäni

Kirjoitin äskettäin siitä, että nenäni vuotaa, kun syön ja vaikka juon vain vettä. Olen penkonut lisää aihetta.

Kauan sitten eräässä puuskassani innostuin aloittamaan uintiharrastuksen. Sain kuitenkin aika voimakkaita iho-oireita, joiden syynä oli todennäköisesti uimahallien vesi. Lääkäri sanoi ihotyyppiäni atooppiseksi. Asialle ei tuntunut voitavan mitään. Harrastukseni jäi.

Nuhat voivat olla allergisia tai ei-allergisia. Minulla on joskus ollut allergiaoireita keväisin, mutta ne ovat kadonneet. Tämän perusteella voisi kuvitella nuhaanikin allergiseksi.

Mikäli tulkitsen lähteitäni oikein, nuhani on tyypiltään vasomotorista, joka kuuluu ei-allergisiin tyyppeihin. Siinä on kyseessä yliherkkyystaipumuksesta. Nuhaa ei aiheuta allergia vaan reagointi ympäristön ärsykkeille.

Allerginen nuha voi olla kausittaista, mutta vasomotorinen ei. Jälkimmäisessä ei ole kyse allergiareaktiosta esimerkiksi siitepölyihin vaan yliherkkyydestä esimerkiksi epäpuhtauksille ja lämpötilan vaihteluille.

Nenäni reagoi lämpimään ruokaan ja kuumaan juomaan. Nenäni vuotaa myös juodessani jotakin kylmää. Siten molempiin suuntiin tapahtuvat muutokset aiheuttavat reaktion. Nuhani on mitä ilmeisemmin vasomotorista. Sin vahvista asiaan, kun kävelin tänään ulkona kylmässä. Nokkani vuosi.

Lähteet:
Allergiat
Allerginen nuha ja muu yliherkkyysnuha
Tunnista ja hoida nuhasi oikein
Vasomotorinen nuha

2 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Hei, kiitos infosta! Mulla on samaa ongelmaa: Nokka vuotaa, jos syön ja mitä nopeammin ja mausteisempaa ruokaa, sen voimakkaammin.

Terveisiä Savon yöstä, hyvää vointia sinulle ja Saara-vaimollesi! <3

Heikki Honkala kirjoitti...

Hei, Riina. Mukavaa, että hyödyit tiedoista. Netissä ehdotetaan jotakin lääkettäkin, mutta ei minusta ole niin iso vaiva. Löysin hienoja valokuviasi! Jakselehan sinäkin ja terveisia Saaralta.