Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 18. tammikuuta 2016

Olen morfologisessa remissiossa

Kolmas hoitokierros alkaa ensi maanantaina. Rintaani asennetaan katetri loppuviikosta.

Olen nyt morfologisessa remissiossa eli terve nyt tehtyjen tutkimusten mukaan. Morfologinen tarkoittaa rakenteellista ja tässä yhteydessä sitä, että mikroskooppitutkimusten perusteella olen terve. Minulla on kuitenkin todettu hoitojen alussa kromosomi 11, joka on jäännöstauti. Sellainen voi majailla syöpäsoluissa. Minulta on otettu näyte. Sille tehdään kromosomi fish -tutkimus, joka kertoo, onko elimistössäni vielä moisia kromosomeja. Jos niitä on, on ilmeisesti syöpäsolujakin jossakin piileskelemässä. Kromosomi fish on menetelmänä aika uusi.

Kantasolusiirto alkaa tulla ajankohtaiseksi. Siitä tullaan käymään seikkaperäinen keskustelu, jossa varmaaan kerrotaan, mihin minun pitää varautua. Siirto voidaan tehdä jo kolmannen sytostaattikierroksen jälkeen, mutta jos kyseisellä osastolla on ruuhkaa siten, että joutuisin odottamaan esimerkiksi kuusi viikkoa, saan neljännen kierroksen torjumaan odotusaikana mahdollisesti äityviä syöpäsoluja. Minulle ei siirretä pakastettuja soluja vaan tarkoitusta varten etsitään luovuttaja.

Lääkärin mukaan toinen sytostaattikierros meni paremmin kuin ensimmäinen. Hän tarkoittanee sitä, että jälkimmäisessä minulla oli vähemmän komplikaatioita kuin ensimmäisessä. Jälkimmäinen vahvistaa näkemystä siitä, että minä kestän kantasolusiirron eli se voidaan minulle tehdä.

Olen saanut selville, että vieraat saavat eristyshuoneessa olla samassa tilassa. Ei ole ikkunaa välissä.

Keskiviikkona otetaan taas verinäyte. Nyt kehoitettiin menemään Töölöntullin uuteen laboratorioon. Menen torstaina taas osastolle, jolloin rintaani asennetaan katetri. Jollei mitään hälyttävää ilmene, pääsen kotiin ja palaan maanantaiaamuna, jolloin aloitetaan kolmas sytostaattikierros. Mahdollinen kromosomi 11-löydös ei estä hoitojen aloittamista.


Aamulla vasen kämmenselkäni oli oudosti turvoksissa. Syynä oli kai se, että hoitaja oi vetäissyt sideharson kovin kireälle ranteeni ympärille. Turvotus on jo melkein kadonnut.


Neutrofiilini ovat nousseet viitealueelle ja niitä on noin puolet valkosoluista eli leukosyyteistä, mikä on lääkärin mukaan hyvä asia. Hän olisi vielä halunnut CRP-arvon ennen kuin päästi minut kotiin, mutta laboratoriossa oli laiteongelma, mistä johtuen tuloksen tuloajasta ei ole varmuutta. Se ilmoitetaan minulle huomenna puhelimitse. Trendi on kuitenkin lupaavan laskujohteinen. Alle kymmeneen pitäisi kuulemma päästä. Hemoglobiini on kääntynyt ilahduttavasti nousuun.

Tämänpäiväiset verikoetulokset:

Hbl 99 (87)(88)(94) (99)(94)(88)(98)(96)(82)(90)(98)(104)(108), (134-167)
Leuk. 5.0 (3.7)(3.8)(5.3) (2.7)(1.8)(1.2)(1.5)(2.1)(2.4)(3,0)(2.08)(5.0)(1.2), (3.4-8.2)
Neutr. 2.86 (0.98)      (0.44)(<0.05)(-)(-)(1.24)(1.61)(2.24)(2.17)(81 %)(0.42), (1.5-6.7)
Tromb. 390 (314)(334)(352)(310)(218)(107)(52)(43)(12)(42) (94)(247)(36), (150-360)
CRP      (16)(19)(36)(47)(12)(6)(7)(6)(6)(11)(18), (alle 10)

Vasemmassa reunassa ovat tämänpäiväisen verikokeen ja eilisen tulokset. Niistä oikealle on aikaisempien mittausten tuloksia ja äärimmäisenä oikealla viitearvot.

Ei kommentteja: