Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 8. tammikuuta 2016

Elämän nälkää


Kysyin eilen lääkäriltä onko auton ajaminen luvallista, vaikka välillä ollaan aika huonossa kunnossa. Hän kertoi, ettei olla haluttu kieltää, koska tulisi potilaille niin paljon hankaluuksia, mutta matalasoluvaiheessa ei pidä ajaa.

Täytyy varmaan ehdottaa, että tuo pantaisiin potilaiden ohjeistuksiin. Minulla on sellainen dilemma, että olen huonossa kunnossa, mutta mieli kaipaa tekemistä. Vaimoni kutsui sitä elämän näläksi. Minun piti oppia tämän ristiriidan merkitys karulla tavalla tiistaina, kun kävin aamulla sairaalassa, puolelta päivin tyttären kanssa työpaikallani ja illalla suvun uutta palleroista katsomassa.

Aamukeikan tein yksin, keskipäivällä ajoi tyttäreni, illalla minä ajoin mennessä ja vaimo sattuneestä syystä tullessa. Tuntui, että pystyn ajamaan ihan hyvin, mutta koordinaationi osoittautui puutteelliseksi. Aamulla osuin pakittaessa taloyhtiön aitaan, sairaalan parkkihallissa peili sipaisi parkkiautomaattia ja kättärin parkkialueella pakittaessa viistin toisen auton peräkoukkua.

Tutkimme erään silminnäkijän kanssa, miten peräkoukkuautolle kävi. Kysyin häneltä haluaako hän tulla jotenkin juttuun mukaan. Häntä ei todistajan hommat kiinnostanut, mutta halusi varmistaa, että asia hoidetaan kuten pitää. Hienoa, että löytyy kunnon kansalaisia. Valokuvasin rekisterikilven ja aloin kirjoittaa auton haltijalle lappua tuulilasiin. Naapuri ei jäänyt varmistelemaan asiaa loppuun, koska hänen mielestään koukkuautoon ei ollut vahinkoa tullut. Ehkä niin, jätin kuitenkin lapun.

Minun täytyy yrittää tyydyttää elämän nälkääni valttämällä auton ajoa. Se ei ole ihan helppoa, koska vaimoni on arka ajamaan talvikelillä ja kammoaa parkkeeraamista.


Hankimme keväällä käytetyn auton helpottamaan meidän - seniori-ikää lähestyvien - kulkemista. Aluksi ajattelin pitää sen siistissä kunnossa ja korjauttaa peltivauriot, mutta nyt kun kuhmuja ja viiruja alkaa olla siellä ja täällä, tuntuu, että olkoon. Auto on vanha, mutta siinä on suhteellisen vähän kilometrejä. Ehkä ajamme sillä niin pitkään kuin ikää annetaan ja sitten voi joutaa jo sromuttamolle.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt minulla pääsi nauru. Ei vahingonilosta vaan siitä, miten hilpeästi kerroit ja kuvailit tarinaa. T.sh Koillismaalta

Anonyymi kirjoitti...

Niin minultakin pääsi. Heikki osaat niin pilke silmäkulmassa ja itseironisena kertoa sattumuksista :). Kyllä sinä ehdit sitä autoa ajaa sitten kun solut ovat taas paremmalla tolalla. Kaakossa pakkanen hellitti 15 astetta ja sen huomasi kun kävin koirien kanssa ulkoilulla. Keittiön putki on jäässä ja sisätilalämmitin töhöttää.. En tiedä tykkäänkö jos näitä arkisia asioita tänne juttelen..? Mukavaa vkl ;). Anu

Anonyymi kirjoitti...

Siis tykkäätkö

Raija kirjoitti...

Hauska tarina(na).

Heikki Honkala kirjoitti...

Hei sh! Sepä mukava, että juttuni saa nauramaan. Se on hyvä merkki ja positiivinen asia. Hyvää pyhäpäivää sinulle!

Heikki Honkala kirjoitti...

Moikka Anu! Kiitos kivasta viestistäsi. Joo, pitää pitäytyä autoilussa parempiin soluvaiheisiin. Täällä on myös ollut lauhempaa, kymmenen tienoissa asteet. Pystyimme käymään illalla parin ystävän kanssa katsomassa Lux Helsinkia. Mittasin sitten illalla 37.4 astetta lämmönnousua, mutta se palasi sitten normaalille tasolle. Kerro vain arkiasioista. Sehän tutustuttaa meitä enemmän, kun viestejä vaihdamme. Mukavaa pyhäpäivää sinulle! Heikki