Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 7. tammikuuta 2016

Vaiheikas päivä sairaalassa

Tänään on ollut erittäin kylmä päivä. Mittarimme näytti aamulla -25 astetta.

Lähdimme vaimoni kanssa aamupäivällä Kolmiosairaalaan, koska minun oli määrä antaa verinäyte ja samalla hoidettaisiin katetrien huolto. Näin kävikin, mutta päivä venyi.

Kysyin edellisessä näytteenotossa, miksei sitä hoideta katedrin kautta vaan pistämällä. Kuulin, että labran väki ei saa tehdä niin. Tänään selvisi, miksi näin. Labran henkilöillä ei ole sairaanhoitajan koulutusta, mikä tarvitaan, jotta verinäytteen saa ottaa katedrin kautta. Labran henkilöt ovat ymmärtääkseni laborantteja tai laborationhoitajia. Tuoreemmat vastaaviin hommiin koulutetut taitavat olla bioanalyytikkoja.

Ilmeni, että minun onkin määrä tavata vielä lääkäri. Sanottiin, että puolen tunnin päästä. Se venyi ja saimme luvan lähteä Tornin kanttiiniin syömään. Paikan sämpylävoittoisessa tarjoomassa monissa tuotteissa on vihanneksia, mitä en saa syödä. Kanttiini ei tavoittele Michelinin tähtiä. Otimme kylmäaltaasta kaksi eineslihapullamuusiannosta ja saimme lämmittää ne mikrossa. Jaoimme jälkiruuaksi kermavaahtomunkin vai mikä se nyt oli. Hyvää ainakin.

Minulle tuli tekstarikutsu käydä paluumatkalla erään Töölössä asuvan ystävän luona. Lupasimme kunhan selviämme.

Pääsin sitten lääkärin pakeille. Kuulin, että minulta poistettaisiin Arrow -katetri poskestani tänään. Syynä on se, että siellä olleen sienen aiheuttamasta tulehduksesta voisi ajatua jotakin katetrin kautta verenkiertooni ja sisäinen tulehdus on hankalampi juttu kuin ulkoinen. Minulle asennetaan seuraavan sairaalajakson aikana rintaan Groshong -katetri, joka on turvallisempi tässä suhteessa. Sen avulla ei voi ottaa verikoetta, mutta sitä ei tarvitse huoltaa kuin viikon välein. Tällainen tulehdusvaara lisää uskottavuutta sille, etten saa saunoa silloin, kun minulla on katetri.

Hyvä, että asiat varmistetaan. Vaimoni kuuli myöhemmin lääkäriystävältämme, sientä on vaikea ajaa pois ruumiista.

Lääkäri tutki minua stetoskoopilla ja pysähtyi sydämen kohdalla. Kysyin, kuuluuko sivuääni. Sitä oli pysähtynyt kuuntelemaan. Sellainen minulla ilmeisesti on.

Kysyin lääkäriltä, milloin hoidot jatkuvat ja kuulin, että ne niin käy ei ensi vaan seuraavalla viikolla. Verikokeen tulokset oli saatu ja ne ovat vieläkin matalat. Niitä pitäisi saada ylös.

Tässä uudet tulokset:

Hbl  88 (98)(96)(82)(90)(98)(104)(108), (134-167)
Leuk. 1.2 (1.5)(2.1)(2.4)(3,0)(2.08)(5.0)(1.2), (3.4-8.2)
Neutr. - (1.24)(1.61)(2.24)(2.17)(81 %)(0.42), (1.5-6.7)
Tromb. 107 (52)(43)(12)(42) (94)(247)(36), (150-360)
CRP 18 (12)(6)(7)(6)(6)(11)(18), (alle 10)

Vasemmassa reunassa ovat tämänpäiväisen verikokeen tulokset. Niistä oikealle on aikaisempien mittausten tuloksia ja äärimmäisenä oikealla viitearvot. 

Arvot heittelevät. Hemoglobiini, leukosyytit ja neutrosyytit ovat laskeneet, viimeksi mainittu niin alas ettei voitu mitata. Sen vuoksi minun pitää vältellä ihmisjoukkoja, etten saa tartuntaa. Pienehköjä ihmismääriä saan tavata. Trombosyytit sentään ovat nousseet kuten CRP, mutta sen ei tarvitsisi. Johtuu varmaan sienestä. Olen edelleen matalasoluvaiheessa.

Iltapäivällä sairaanhoitaja poisti minulta katetrin. Yllätyin, että sen letku oli ollut niin syvällä ihon alla, ehkä 20 senttiä. Poiston jälkeen minun piti maata tunnin selälläni ja sen jälkeen olla toisen paikan päällä tarkkailtavana.

Minulla oli vihkisormus jumittunut nimettömään. Se aiheutti kai turvotusta ja poistettiin jo ensimmäisen sytostaattikierroksen aikana. Tänään muistin pyytää sormuksen takaisin ja sainkin. Sitä piti vähän haeskella, mutta löytyi sitten oli hyvin pakattu - varmaankin jonkin prosessikuvauksen mukaisesti. Ilmeisesti jolku oli unohtanut toimittaa sen minulle. Yllätyin, kun sormus oli ehjä. Minulla on tapahtumasta vain välähdyksen mittainen muistikuva. Siinä sormusta höylätään litteäk, mutta kapeaksi levyksi, joka kiertyy vieriviereen ja muodostaa leveän kultapunnan. Tämän täytyy olla unta.

Olen ajatellut, että Optimistiklubi voisi kokoontua sairauteni aikana ainakin kerran joko sairaalassa tai meillä. Kysyin tänään hoitajalta, voisimmeko kokoontua osaston päivähuoneessa. Sain luvan. Se voitaisiin varata vain meidän käyttöön tai järjestää siten, että myöskin potilaat voisivat osallistua. Jälkimmäinen kuulostaa paremmalta.

Kun pääsimme osastolta, kävimme tapaamassa Tornisairaalassa erästä läheistämme, jolle tehtiin aamupäivällä aika vaativa operaatio. Hyvin oli mennyt.

Ei kommentteja: