Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kotilomailijan survival kit



Sairaanhoitaja varusti minut kotilomalle laittamalla mukaan Klexane -piikkejä, puhdistuslappuja, pirtua, silmätippoja ja pahoinvointilääkettä.

Minulla oli aamulla kännykkä hälyttämässä klo 7.50 aamupiikkiä varten. Täytyy sanoa, että tuntui vastenmieliseltä aloittaa päivä piikittämällä itseä mahaan. Lähes puoli tuntia meni aikoessa ja loikoillessa, ennen kuin sain toimenpiteen tehtyä. Piikki on ohut, joten itse pistäminen ei juuri tunnu, mutta pistospaikka tuntuu hetken kipeältä operaation jälkeen.


Sairaanhoitaja kertoi minulle eilen, että Kela-takseja ei saa käyttää kotilomailuun. Yksi sivu maksaa taksilla noin 23-25 euroa. Vaimoni ei tohdi lähteä minua viemään tällaisella kelillä. Olen yrittänyt ottaa selvää, paljonko maksaa auto parkkihallissa illasta puolille päiville. Maksu on yksi euro jokaiselta alkavalta puolelta tunnilta. Yö on myös maksullista aikaa. Taksa lienee sama.

Pihalla olevilla parkkipaikoilla taksa lienee alempi ja yhdeksän tunnin jälkeen se putoaa viiteenkymmeneen senttiin tunnilta. Minulle jäi epäselväksi, onko parkkihallissa tällainen taksaleikkuri. Ilmeisesti ei ole.

Yritän saada auton piharuutuun ja maksaa EasyParkin avulla.

Ei kommentteja: