Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 12. tammikuuta 2016

Sosiaalinen päivä


Minulla on ollut kaksi vierasta, joiden kanssa on käyty syvällisiä keskusteluja. Kiitos niistä teille vieraani! Ensimmäisen vieraan ollessa paikalla, sairaalapsykologi kävi ja sovimme, että juttelemme vieraan lähdettyä. Niin kävi.

En koe juurikaan tarvitsevani sairaalapsykologin palveluja, mutta on tärkeää hän on käytettävissä. Ihmiset potevat eri tavoin. Jotkut voivat olla hyvin ahdistuneita. Ajattelin, jutella hänen kanssaan, kun olen kokenut väsymystä tähän sairaalaelämään.

Tuo ongelmani ei ratkennut, mutta oli muutoin mukava puhua hänen kanssaan. Hän on täällä kaksi kertaa viikossa. Sovittiin, että voin tulla hänen juttusilleen, vaikka olisin vain seurankipeä.

Aikoinaan Syöpiksellä kävi sairaalapappi huoneessa kertomassa, että hänen palvelunsa ovat käytettävissä. Täällä en ole pappiin törmännyt.

Täällä on saatavissa myös sosiaalista palvelua esimerkiksi Kela-asioiden käsittelemiseen. Olisi oikeastaan hyvä, jos vaimoni käsittelisi toimeentuloomme liittyviä asioita hänen kansaan, niin saisi asian kokonaisvaltaisemmin haltuunsa. Just in case.

Tänään otettiin taas verikokeet. Se suurta muutosta eiliseen. Olen tuntenut itseni tänään huomattavasti pirteämmäksi kuin eilen, mutta siitä huolimatta hemoglobiini on laskenut.


Tässä uudet tulokset:

Hbl 95 (99)(94)(88)(98)(96)(82)(90)(98)(104)(108), (134-167)
Leuk. 4.5 (2.7)(1.8)(1.2)(1.5)(2.1)(2.4)(3,0)(2.08)(5.0)(1.2), (3.4-8.2)
Neutr. <0,05 (<0.05)(-)(-)(1.24)(1.61)(2.24)(2.17)(81 %)(0.42), (1.5-6.7)
Tromb. 352 (310)(218)(107)(52)(43)(12)(42) (94)(247)(36), (150-360)
CRP 41 (47)(12)(6)(7)(6)(6)(11)(18), (alle 10)

Vasemmassa reunassa ovat tämänpäiväisen verikokeen tulokset. Niistä oikealle on aikaisempien mittausten tuloksia ja äärimmäisenä oikealla viitearvot. 





2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, oli mukava jutella. Hyviä öitä! t. jälkimmäinen vieras

Heikki Honkala kirjoitti...

Joo, niin oli, kiitos sinullekin. Mukavaa päivän jatkoa.