Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 21. tammikuuta 2016

Odotan, odotan, odotan ...

Nousin varhain lyhyen unen jälkeen aamulla. Tulin Kela-taksilla ja olin hieman ennen seitsemään osastolla. Minulla on paikka huoneessa 14. Pöydällä odotti sairaala-asun housut, leikkaussalipaita ja sukat. Pukeuduin potilaaksi.

Minulta mitattiin kuume, verenpaine ja veren happipitoituus. Minulla oli leikkaussalivaraus klo 7.45, hoitaja vei minut sänkyssä heräämöön. Harjoittelija oli mukana ja hänen oli määrä jäädä seuraamaan katetrin asentamista.

Jäimme odottamaan leikkaussaliin pääsyä. Harjoittelija istui seuranani. Heräämössä oli hyörinää. Sielläkin tehdään pienehköjä toimenpiteitä.

Odotimme puolitoista tuntia. Sitten meille tultiin sanomaan, että on sen verran kiireisiä tapauksia, että minut palautetaan osastolle odottamaan. Kutsuttiin kuljettaja viemään minua. Hän oli käheä-ääninen mies, jolla on ollut kurkkusyöpä. Äänensä vuoksi hän ei voinut jatkaa entisessä ammatissaan ja oli päässyt Meikkuun kuljettamaan potilaita. Hän toi minut osastolle.

Nyt kello on noin puoli kaksitoista ja odotan edelleen. En saa syödä siltä varalta, että pääsen toimenpiteeseen. Minulle ei voitu luvata varmaksi, että pääsen tänään leikkaussaliin. Toimenpiteitä tehdään klo 21:n saakka.

TV pauhaa, koska naapuri katsoo sitä. Onnistuin kuitenkin nukkumaan pikkuisen.

Tästä voi tulla pitkä ja nälkäinen päivä.

Ei kommentteja: