Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 9. tammikuuta 2016

Toimiva digihyppäys


Kuten kerroin ajoin tänään mennen tullen Kela-taksilla Meikun matkallani. Poliitikot haluavat edesauttaa digilokkia Suomen taloudeen edistämiseksi. Ainakin Kela-taksijärjestelmä on tehnyt aikamoisen loikan sitten edellisen syöpäni. Opin sen kuljettajilta tämänpäiväisillä reissuillani.

Kela-taksin käyttöön tarvitaan lääkärin lupa. Minulla on se paperilla, mutta ilmeisesti tiedot oli jo toimitettu sähköisesti järjestelmään.

Ennen Kela-taksin saattoi bongata muiden joukosta, kysellä kunnes sellainen löytyi. Sitten ensimmäisellä kerralla kuski joutui tekemään aikamoisen lippulappuharjoituksen ennen kuin päästiin tien päälle. Omavastuuosuus oli 14-15 euroa. Asiakas maksoi sen ja Kela maksoi ylimenevän osan kuskille.

Nyt ainoa mahdollisuus varata Kela-taksi on tehdä se puhelimitse tiettyyn numeroon. Numerossa pyydetään kaikki tarvittavat tiedot osoitetta myöten ja kirjataan järjestelmään valmiiksi.

Omavastuuosuus on nyt 25 euroa. Aika reilu korotus, mutta se täytyy kestää näinä leikkauksien aikoina. Kun on käyttänyt palvelua 300 euron edesta, se muuttuu ilmaiseksi. Kun kertamatka Meikun ja Hertsikan välillä maksaa 23-24 euroa, pääsen kuuden seitsemän käynnin jälkeen vapaamatkustajaksi. Jos kertamaksu on yli 25 euroa, kuljettaja saa ylimenevän osan automaattisesti tililleen.

Taksiautoilijalla pitää yhä olla sopimus Kelan kanssa, jotta voi toimia näissä hommissa.

Uusi järjestelmä tuntuu oikein toimivalta ja hyödylliseltä. Kuljettajien on aikaisempaa helpompi hoitaa rutiinit, mikä ehkä lisää Kela-taksien määrää. Siitä hyötyy asiakaskin, koska kyydin saa nopeammin. Koska kuljettajan rutiineja on vähemmän, asiakas pääsee nopeammin kotiin tai sairaalaan. Palvelujen digitalisoinnit tuntuvat tuottavan myös huonosti toimivia järjestelmiä, kun niitä tehdään tarpeisiin, joihin ne ei sovellu. Tämä ratkaisu vaikuttaa oikein onnistuneelta.

Olin varannut menomatkan tälle päivälle jo eilen. Tilasin paluumatkan kun olin Meikussa lähdössä. Puhelimessa kysyttiin toivonko, että kuljettaja tulee hakemaan minut Meikun sisääntulohallista ja sehän sopi. Se olikin kätevää, koska kuskin ja minun ei tarvinnut ulkona etsiskellä toisiamme.




2 kommenttia:

Katriina kirjoitti...

Uusin juuri passini: kuvautin itseni + sain koodin, tein nettipoliisille hakemuksen, maksoin nettipankista, hain valitsemastani R-kioskista. Kätevää, nopeaa digiloikkailua!

Heikki Honkala kirjoitti...

Hyvältä kuulostaa. Tuollaisiin Suomen kannattaa panostaa, mutta ei survoa sellaiseen, missä ei toimi.