Leikkaussalissa

Ennen kahtatoista hoitaja tuli sanomaan, että nyt vessaan ja leikkauspaita päälle. Kohta tuli kuljettaja, joka vei minut heräämöön loosi numero viiteentoista. Jonkin ajan kuluttua hoitajaharjoittelija tuli luokseni. Hänen oli määrä seurata toimenpiteen toteutusta.

Heräämössä oli tavanomaista hyörinää. Jollekin asennettiin Arrow -katetria. Se toimenpide voidaan tehdä heräämössä. Jollekin oli tehty munuaissiirto ja hänet tuotiin heräämöön.

Vihdoin kuului kaiuttimesta kuulutus "Sali 15, vaihto". Aprikoin voisiko se tarkoittaa minua. Olimme odottaneet noin tunnin. Kyllä se tarkoitti. Minut vietiin leikkaussali 15:n. Sänkyni asetettiin leikkaupedin viereen. Kierähdin pedille. Anestesiahoitaja kutsui korkeushyppytyyliksi.

Minuun asennettiin valvontamittareita. Sydänantureita tuli pitkin ihoa, verenpainemittarin kangas kierrettiin oikeaan käsivarteen ja yhteen vasemman käden sormista tuli veren happipitoisuusmittari.
Muhkea turvavyö kiinnitettiin reisieni kohdalle.

Anestesialääkäri asensi kanyylin, yksi reikä riitti. Minulle annettiin rauhoittavaa - ja särkylääkettä suoneen. Pääni ylle asetettiin telttamainen viritelmä, joten siirryin kuulon ja tuntoaistin varaan.
Allani oli lämmitettävä patja. Se tuntui samalta kuin auton penkinlämmitin.

Sitten minuun pistettiin puudutusainetta useaan kohtaan oikeaan rintamukseeni, johon Groshong -katetri oli määrä asentaa. Anestesialääkäri jatkoi alkamalla etsiä päälaskimoani solisluuni alta. Yksi hoitajista veti voimakkaasti oikeaa kättäni jalkopäätä kohden. Tämä kai nosti solisluuta ja helpotti lääkärin työtä. Pistos pistoksen perään, mutta laskimoa ei löytynyt. Viimein lääkäri pyysi kutsumaan kokeneemman lääkärin paikalle. Tämä saapui ja löysi pian laskimon. Piikki piti pistää eri kulmassa.

Kokenut lääkäri jäi auttamaan operaation saattamisessa loppuun. Se tuntui olevan mutkikas juttu. Paikalla oli väkeä runsaasti. Anestesiahoitaja ja lääkäri kysyivät jatkuvasti vointiani. Vointini oli hyvä. Olin rauhoittavan lääkkeen aiheuttamassa pöllyssä.

Laskimoon piti työntää vieteri, jonka avulla etsittiin tietä. Tämän reittiä seurattiin läpivalaisulla. Katetrin pään oli määrä asettua sydämen lähelle. Ikävin vaihe oli, kun putkea työnnettiin sisään. Siinä käytettiin voimaa ja se tuntui. Anestesiahoitaja otti minua kädestä kiinni ja sanoi, että tätä saa puristaa. Se tuntui hyvältä. Valitettavasti hän otti kätensä pois ennen rankinta ryskytystä. Onneksi se ei kestänyt kauan. Piti vielä varmistaa, että putkeen ei jää mutkia.

Lopuksi suuaukko ommeltiin.

Asennuksen onnistuminen varmistettiin röntgen -kuvalla. Röntgen -hoitajilla oli siirrettävä laite. Heillä oli raskaannäköiset suojaliivit päällä. Selkäni alle asetettiin levy, jonka kautta kuva tuli samantien nähtäväksi laitteeseen. Tulos oli hyvä.

Operaatio tuntui isolta. Tuntui kuin olisin ollut suuressakin leikkauksessa.

Anestesia lääkäri kävi vielä jututtamassa minua ja toivottamassa onnea hoitoihini.

Oman osaston väki kuljetti minut 7A:an. Kaksi hoitajaa oli halunnut tulla varsinaisen hoitajani mukaan opettelemaan reittiä leikkaussaliin, jonne mennään Tornisairaalan poliklinikan ohi. Minulla oli siten neljän nuoren naisen saattue paluumatkallani.

Kun olimme käytävässä huoneeni kohdalla, hoitajani kysyi lääkäriltä pääsystäni kotiin. Valitettavasti kävi ilmi, että joudun jäämään huomiseen verenvuodon vuoksi.