Syöpäpotilaana voi elää onnellista elämää, vaikka omaan tautiin voi liittyä synkkiä prosentteja kuten minun tapauksessani. Potilastoverin joutuminen Terhokotiin muistuttaa, että vakava tauti on kyseessä.
Prosentit eivät ole jatkuvasti aktiivisesti mielessä kodin ja sairaalan arjessa. Uskon että kaksi seuraavaa sytostaattikierrosta menee kohtuullisen mukavasti, väsymys ja heikkous varmaan vaivaavat. Tietysti joku infektio voi tuoda mutkia matkaan, mutta sellaiset hoidetaan pois. Synkkänä pilvenä taivaalla näyttäytyy kantasolusiirto. Silloin tulen saamaan niin rajun annoksen sytostaatteja, että vointini voi olla vielä huonompi kuin ensimmäisellä kierroksella. Infektiot tuolloin voivat olla kohtalokkaita, kun immuuni järjestelmäni on ajettu alas.
Tuntuu, että elämää on ainakin kevätpuolelle jäljellä. Jos hoidosta selviän, ensimmäinen vuosi on riskialtista. Blogi Yksi onneton tarina on kolkko, koska se loppuu yhtäkkiä. Tuntuu siltä, että sen loppumiseen on syynä blogistin kuolema.
Syövästä huolimatta elämäni on aika onnellista. Minulla on rakastava vaimo ja vuorovaikutuksemme toimii hyvin. Minulla lapsia ja lastenlapsia, jotka läheisineen muodostavat Honkala-dyanstian. Vanhempani elävät vielä. Minulla on sisaruksia ja muuta sukua. Ystävät, tuttavat ja työkaverit täydentävät joukkoa. Vakaumus luo perustan elämälle. On koti ja työpaikka. On mukava asua nykyisessä kotikaupungissa Helsingissä. Erikoissairaanhoito toimii hyvin. Muutakin varmaan on, mutta ei tule mieleen. Elämä on kummallista. Erilaiset ajatusmokkulat saattavat kiusata. Sellaisetkin kuuluvat elämään.
Hoitohistoriani on toistaiseksi hyvä. Se voi jatkuakin hyvänä. Mistä sen voi tietää, kuinka pitkälle elämää riittää. Hyvinkin voi käydä.
Realisti pitää silti olla. Vaimo muistutti tänään, että pitäisi selvittää asioita ennen kuin olen taas kanttuvei. Leskeneläke pitäisi selvittää ja miettiä, miten asuminen pitäisi järjestää, jos vaimo jää yksin. Hautapaikkaakin voisi selvittää. Olisi mukava päästä Hietsuun, joka perinteinen jouluyön vaelluspaikkamme. Kelpaisi siellä loikoilla, merenrantapuistossa. Loikoilla ja loikoilla, purkki tuhkaa sinne varmaan päätyisi.
Tänä iltana alan saada sytarabiinia suoniini. Toivottavasti tehoaa taas.
6 kommenttia:
Toisinaan mietin blogiasi lukiessa,että todellakin kirjoitat ja sanoitat niitä sanoja joita niin moni meistä samaan veneeseen astuneista on soutelemaan lähtenyr.
Kiitos kun kirjoitat ��
Kiitos Kirsi! Meillä tämän maailman kokeneilla ja sitä kokevilla on sisäpiirin näkemyksiä, joissa monilla on samanlaisia aineksia. Olemme vähän kuin veljes- tai sisaruskunta.
Kiitos kun kirjoitat. Juuri näitähän me pohdimme yksinämme. Samassa veneessä ollaan jokainen tavalla tai toisella. Me jotka olemme kokeneet nämä jutut tiedämme tasan tarkkaan miltä se tuntuu. Voimia taisteluusi.Toivottavasti luovuttaja löytyy. Rankka tie mutta kannattaa kun on uusi elämä edessä.
Kiitos viestistäsi ja kannustuksestasi! Lääkäri ei pitänyt luovuttajan löytymistä ongelmana. Saattaa löytyä jo tällä viikolla. Voimia sinullekin omaan kamppailuusi!
Hei Heikki! Löysin blogisi jo ensimmäisen sairastamisvaiheesi aikaan. Kirjoitat hyvin ja hienosti, tätä on upeaa lukea. Aloin kommentoimaan, kun pohdit yksi onneton tarina -blogin päättymistä. Viimeisimmän kirjoituksen kommenttiosiosta käy ilmi, miten tarina päättyi. Siellä on valtavasti kommentteja, monta sataa, mutta niitä selaamalla löytyy lähiomaisten kertomana tarinan surullinen päätös. Mutta ennen kaikkea: voimia Sinulle!
Kiitos Annukka! Mukavaa kun viihdyt blogini parissa. En tullut tutkineeksi mainitsemaasi blogia noin tarkoin, mutta nyt varmaan katson noita kommentteja. Kiva, että kommentoit. Vuorovaikutus tuo syvyyttä bloggaukseen. Voimia ja mukavaa eloa sinullekin!
Lähetä kommentti