Olipa kauhea keli tänään. Ei kävely napannut koulun jälkeen. Kun tulin kotiin, poljin kuntopyöräsession ennen kuin mielen kitka ehtii nousta. Neljätoista kilometria puolessa tunnissa, ei paha. Kyllä tuossa kunto nousee paremmin kuin kävellessä.
Kuuntelin uutisia ja katselin Areenasta dokumenttia Britannian taiteista. Noita historiallisia dokumentteja on niin mukavasti tarjolla, että pitää oikein urakoida niiden katsomisessa ennen kuin poistuvat.
Siinä onkin mahdollisuus kahden kärpäsen iskuun yhdellä lämäsyllä, kun polkee kuntopyörää ja katsoo dokumentteja. Voisin varmaan ainakin osan kävelyistäni muuttaa kuntopyöräilyiksi. Voi olla, että en saa painoani putoamaan kuin nostamalla rasitusta.
Tämä kellomuutos on rasittava. Menin kyllä ajoissa nukkumaan, mutta uni ei ei oikein tullut. Ihan hyvän siivun nukuin, mutta en tarpeeksi. Katkeilikin. Koululla väsytti armottomasti. Passiivinen kuunteleminen, jota aamupäivällä tarjoiltiin, ottaa minulla voimille ellei ole todella kiinnostavaa.
Kun osa-aikaeläkkeeni on varmistunut, olen alkanut potemaan luopumisen tuskaa hienosta ammatistani. Tuntuu, että pitää luopua ennen kuin on kunnolla edes oppinut. Minulla on vielä mahdollisuus jatkaa kahden vuoden päästäkin, mutta täysipäiväisesti. Miltähän silloin tuntuu? No, se on sen ajan murhe. Ehkä olen kypsynyt luopumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti