Kun kaivoin toisen kuoren laukusta, totesin, että osoite olikin Mariankatu 5. No, Krunikkaa kuitenkin. Sain päiväkävelyni tästä mukavasti alulle ja spatseerasin kuin virkamiehet ennen vanhaan. Liekö myytti vai ei, mutta aikoinaan sanottiin, että virkamiehillä on niin löysää, että voivat käydä päiväkävelyllä. Päivä ei ilmeisesti siitä kuitenkaan pidentynyt. Tuskin on noin ainakaan tänä päivänä.
Yhden ministeriössä työskentelevän mukaan Työministeriössä aikoinaan työskentelivät keskustalaiset virkamiehet, kun Keskusta oli hallituksessa, ja vennamolaiset huilasivat. Kun osat vaihtuivat hallituksessa, ne vaihtuivat ministeriössäkin.
Käännyin Mariankadulle Liisankadulla olevan lukion kohdalta, jota esikoisemme aikoinaan kävi. Huomasin, että Ilmari Kianto on joskus asunut Mariankadulla.
Alla olevassa kuvassa näkyy, miten rohkeata uuden ja vanhan arkkitehtuurin rinnastaminen joskus on. Nämä rakennukset ovat niin eri maailmoista, että yhdistelmä miltei toimii.
Tämä tulli- ja pakkahuone on yllättävän vanha.
Nuo kolme keskeltä oikealle olevaa rakennusta soittavat hyvin yhteen, vaikka yksi niistä on vanha ja kaksi huomattavasti tuoreempaa.
Tässä on kulkuvalineet valittu suurella sydämellä. Jos on paatti vanha, niin ovat fillaritkin.
Halkolaiturin laivastoa:
Kävelin Pohjoisrantaa takaisinpäin, käännyin Maneesikadulle ja huomasin Sotamuseon läheisyyden houkutelleen paikalle jousipyssy- ja metsästysaseliikkeet. Sitten Meritullinkatua pohjoiseen.
Vaimoni asuisi mielellään Kruunuhaassa ja mikäs siinä, mutta tulotasomme ei tykkää ideasta.
Meritullinkadulla näyttää kansallirunoilijakin asuneen.
Kävellessäni tunsin itseni tyytyväiseksi, kun askel kulki aika ripeästi. Vuosi sitten ei kulkenut. Joskus kävellessäni Herttoniemen sairaalasta verikokeesta kotiin, istuin huilaamaan noin sadan metrin välein.
Meritullinkadun päässä näkyy viistottain kaunis punainen rakennus, jossa kävimme kauan sitten vanhempieni kanssa katsomassa asuntoa. Kiva paikka, mutta eivät päätyneet ostoksille. Teija Sopasesta olisivat saaneet naapurin.
Tämä vanha tiilirakennus on viereisen Kansallisarkiston käytössä.
Ajattelin ensin poiketa Kansallisarkistossa kyselemässä, mitä aineistoja sukujuurieni syntysijoista sieltä voisi löytyä. Jätin kuitenkin toiseen kertaan.
Tietääkseni Pitkänsillan lohkeamajäljet ovat peräisin sisällissodan - vai mikä se korrekti nimitys nyt onkaan - taisteluista.
Hyppäsin Hakaniemessä sporaan. Olin aikeissa istua peräpenkille, mutta minusta tuntui, että vieressä oleva oikein vanha, hauras täti aikoi sinne. Kun käännyin antaakseni tietä, huomaisin hänen horjuvan niin, että oli kaatumaisillaan. Tartuin häntä olkavarsista ja tunsin kuinka kevyt hän oli. Varmistin, että hän pääsi istumaan ja hän pyyteli anteeksi. Ei ollut minusta aihetta.
Istuuduttuaan hän sanoi vinottain vastapäätä istuvalle teinille kirjekuoresta, joka oli pudonnut lattialle. Teini oli ottanut kuoresta uudet pankkikoodit. Teiniä ei tuntunut asia kiinnostavan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti