Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pyrkyri taitaa oppia


Tuli mieleeni tänään, että siirrän tilaisuuden Ukraine, Russia and Finland seeking peace! videokamerastani uudestaan toiselle ulkoiselle muistille Windows -muotoon. Voin tehdä  viimeisen tai viimeiset videot tilaisuudesta Windows -koneessa olevalla Pinnacle Studion vanhalla versiolla,


Jaloleinikit varttuvat

Osa nykyään Naantalissa asuvista lapsenlapsista ovat innostuneet vidointiin, kun olen heidän kanssaan puuhastellut. Heillä on käytössään Pinnacle Studio. Heillä on siellä meneillään elokuvaprojekti, oikein käsikirjoituskin. Haluaisivat papalleen näyttää.

Hyvä ehkä vähän palauttaa Pinnacela mieleen. Se on tosi hitaassa koneessa, mutta täytyy siirtää sieltä tiedostoja ulkoiselle muistille. Jospa vähän piristyisi. Meillä on nyt runsaasti ulkoista muistitilaa käytössä. Olen ajatellut pitää tiedostot niillä ja lähinnä vain työn alla olevat varsinaisissa koneissa.


Huomenna on tiukka päivä, kahdeksan tuntia opetusta. Toivottavasti nukun hyvin. Viime yönä oli hiukan katkonaista.

Olen yrittänyt opetella kiireettömyyden asennetta. Elämäni on siinä vaiheessa, että oikeastaan mikään ei kaadu päälle. Mitä nyt työt silloin tällöin pitävät vipinää yllä. Minä olen nälkäisen psyykeeni vuoksi tottunut useisiin kiireisiin. Jospa vielä oppisin. Kiireettömyys ei tarkoita tekemättömyyttä. Voin kuitenkin tehdä juttujani ilman kiireen pinnistystä.

Tosin mielessäni pyörii lisäansioideoita eläkepäiviä varten. Ne tahtovat tietää kiirettä. Toinen vaihtoehto on yrittää virittäytyä erityisen säästäväiseen mutta leppoisampaan elämään.

On aika hauska tunnustella uutta psyykeen asentoa - ei tarvitse pyrkiä mihinkään.





Ei kommentteja: