Olen kirjoittanut paljon downshiftauksesta blogiini Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista. Ristiriitainen otsikko on minulle totta, sillä vaikka elämän rauhoittamiseen ei suuria älynväläyksiä tarvita, sen todeksi muuttaminen on ollut minulle hyvin haastavaa. Blogini luultavasti todistaa, että olen ajatellut aihetta paljon, mutta oppinut vähän.
Tarvittiin syöpä.
Nyt olen joten kuten onnistunut kääntämään aivoni sellaiseen asentoon, että hoidan työni, kävelen muutaman kerran viikossa ja sitten en tee mitään päällekäyvää. Kaikenlaista toki puuhailen, mutta se on enimmäkseen sellaista, että on samantekevää, tuleeko homma tehtyä tänä iltana vai myöhemmin.
Varmaan voisin lukea enemmän ja toimia vähemmän. Kun olen jonkun matkaa lukenut jotakin, mielenkiintoistakin, alkavat sormet poltella. Kohta tartun läppäriini. Tässä lienee jotakin geeneihin rakennettua.
Jossakin psyykeni rakenteissa on sellainen piirre, että tekemisieni pitäisi tuottaa tuloksia. Voi olla, että yhteiskunnan kilpailua korostavalla eetoksella on vaikutuksensa. Tunnen onnistuneeni ainakin tilapäisesti tinkimään noista tulospaineista. Jos jotakin syntyy, hyvä, mutta maailma ei kaadu, vaikka ei syntyisikään. Projekti "Tulevaisuuden lasten puolesta" taitaa jäädä tällaiseksi. Voi olla, että tässä tapauksessa kaikenlaista tapahtuu, mutta oman roponi merkitys siinä kuviossa on merkityksetön.
Ein sanominen on edelleen hankalaa. Nyt on muutamaan päivään päässyt luikahtanut kovasti kanssakäymistä, mutta kun se on mukavaa, ehkä siitä selvitään. Yritän henkäistä väleissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti