Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Optimistiklubi kokoontui


Optimistikerho kokoontui toisen kerran tänään, tällä kertaa Itä-Pakilassa. Paikalla oli samat perustajajäsenet kuin viimeksi sekä uusi jäsen. joka on työkaverini. Hän oli käynyt ottamassa näyttöä vastaan firmassa, jossa oli tavannut lastemme pikkuserkun. Oli tullut minusta juttua ja viimeksi mainittu oli kertonut minun puuhaavan tällaista keskustelukerhoa. Oli varmaan tästä blogista lukenut. Kollegani innostui mukaan.

Toinen muista ilmoittautuneista oli perunut matkakiireiden vuoksi ja toista ei muuten näkynyt.

Keskustelumme rönsyili sinne tänne, historiaa pitkin ja poikin. Keskusteltiin myös hyvinvointivaltion kestävyydestä.

Kun yhtenä teemana oli kysymys taloudellisen kasvun välttämättömyydestä, päätettiin jatkaa ensi kerralla vielä siitä aiheesta. Silloin kokoonnumme Espoossa. Virikkeeksi valittiin alustavasti Jesper Roineen kirja Thomas Pikettyn pääoman kasautumista käsittelevästä teoksesta.


Ei kommentteja: