Kovat ajat

Kovat on ajat. Muistan, kun sain 90-luvulla kutsun klassiseen tyylii perjantai-iltapäivän päätteeksi toimitusjohtajan luokse ja potkuthan sieltä tuli. Se johti opiskeluun ja sen kautta seuraavana vuonna opettajan työhön. Hyvin kävi.

Nyt jopa turvalliseksi mielletystä opettajan työstä joudutaan antamaan potkuja. Myös hallinnon puolella on tapahtunut harvennusta. Minä olen nyt onnellisessa tilanteessa, mikä johtuu osa-aikaeläkeanomukseni saamasta myönteisestä päätöksestä työnantajaltani. Kollegojen kohtalo satuttaa. Ei silläkään ole helppoa, joka potkut joutuu antamaan.

Viime vuosituhannen lopun lamassa osa pääsi kuin koira veräjästä. Jos perheen molemmat vanhemmat olivat työssä ja saivat pitää työnsä, lama meni varmaan ohi ilman suurempia huolia. Jos toinen menetti työnsä, oli vaikeampaa, mutta ehkä menoja sopeuttamalla ainakin osa selvisi kohtuudella. Kovaa oli varmasti niissä tilanteissa, joissa molemmat vanhemmat saivat potkut. Meidän tapauksessa tilanne oli samantapainen. Minä olin meiltä ainoana töissä, kunnes kävi kuin kävi. Työnsä menettäneellä sinkulla oli murheensa, kun joutui yksin etsimään ulospääsyä pulasta.

Toivon sydämestäni hyvää tulevaisuutta niille kollegoilleni, joilta nyt työt loppuvat.