Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Epävarma kuski

Huh huh! Selvisin. Luulen toimineeni väärin tänä aamuna, koska kävin autolla Tornisairaalan labrassa. Olen luultavasti jo matalasoluvaiheessa. Lisäksi nukahdin viime yönä vasta kolmen jälkeen. Minun olisi pitänyt mennä taksilla, mutta en jaksanut muuttaa suunnitelmaani. Tunsin itseni väsyneeksi ja epävarmaksi. Yritin keskittyä ajamiseen.

Kela-taksin käyttöäni hidastaa se, että olen epävarma sen rajoituksista. En tahdo muistaa sääntöjä. Haluaisin kuitenkin toimia niiden mukaan. Toisekseen yksi käynti maksaa viitisen kymppiä. Tuntuu katto antavan odottaa itseään.

En löytänyt Syöpiksen edestä vapaata paikkaa joten ajoin kakkosparkkihalliin, josta tullaan hissillä Matti Äyräpään aukiolle, joka on Biomedicumin sisäänkäynnin edessä. Äyräpää kuulostaa joltakin maineikkaalta lääketieteilijältä.

Ajattelin tullessani sairaalaan, että tämä on hyvä paikka. Toiminta on korkeatasoista. Voin suomalaisena olla ylpeä meikäläisestä erikoissairaanhoidosta. Toivottavasti sote-peli ei sotke sitä.

Kävelin kohti labraa. Aulassa istui ryhmänä seitsemän valkotakkista. Mietin ovatko he lääkäreitä vai kandeja. Kai kanditkin saavat käyttää valkoista takkia. Jokin ryhmä he olivat. Kukin tuntui kiinnostuneen ensisijaisesti kännykästään.

Labran odotustilassa oli vain kaksi henkilöä. En viitsinyt kaivaa matkalukemistani esiin. Ruudulla pyöri jokin Poirot. Pian pääsin toimenpiteeseen. Suoni löytyi heti ja verinäyte saatiin nopeasti. Tällä kertaa laboratorionhoitaja ei kysynyt haluanko siteen vai teippiä kyynärtaipeeseeni. Laittoi siteen. Kävelin autolle saakka käsi taitettuna ylhäälle kuin minulla olisi näkymätön sateenvarjo. Ei alkanut vuotaa.

Saanen tulokset puhelimitse iltapäivällä. Veikkaan, että minut kutsutaan saamaan trombosyyttejä.  


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka se taksi niin paljon maksaa? On kyllä tehty monimutkaisiksi säännöt.

Heikki Honkala kirjoitti...

Meillä taksi Herttoniemestä Meikkuun maksaa luokkaa 25 euroa, joka on omavastuu. Taksilla kai saisi ajaa vain lähimpään Huslabiin, mutta Meikun Tornisairaalan labrassa homma hoituu pienimmällä tartuntavaaralla. Ota näistä sitten selvää.