Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 3. maaliskuuta 2016

Sairastaminen maksaa




Karvattomuusilmiö oli erilainen lymfoomaa potiessani kuin nyt. Edellisellä kierroksella katosivat suunnilleen kaikki karvat paitsi ehkä osa kulmakarvoista. Nyt tukka ei ensin kasvanut sen jälkeen kun  hoitajat olivat sen leikanneet. Nyt on päähän ilmaantunut vauvanukkaa. Partani katosi, mutta myöhemmin tilalle kasvoi ohuempi ja vaaleampi. En tiedä ennustaako se jotakin tulevasta tukan kasvusta. Säärissäni ja käsivarsissani on myös hentoista kasvua. Vahvaa se ei ole ollut ennenkään.


Pitkään sairastaminen on paitsi terveydellinen myös taloudellinen haaste. Sairauspäiväraha on huomattavasti vähemmän kuin nettopalkka. Lisäksi on maksettava sairaalamaksut. Niissä omavastuuosuus on 691 euroa. Kun veriarvot ovat huonot, on syytä käyttää taksia. Kela-taksin oma vastuu on 300 euroa. Kun tuo summa tulee täyteen, saa kortin, jota voi käyttää maksuihin. Myös lääkkeisiin menee jonkin verran rahaa.

Normaalielämän menoilla on taipumus asettua tulojen tasolle. Sairastumistapauksessa ei useimpia menoja voi noin vain poistaa tai vähentää. Jos taloudellinen asema on heikko, voi potilas joutua myymään asuntonsa. Onneksi meillä ei ole tilanne niin huono. Järjestelyjä joudumme kuitenkin tekemään sairastelun rahoittamiseksi.


Ei kommentteja: