Tänään tulee talvisodan päättymisestä 76 vuotta. Sodan lopulla Suomen kohtalo oli aivan katon harjalla. Jos sota ei olisi päättynyt juuri tuolloin, Suomi olisi todennäköiseti vallattu ja siitä olisi tullut Neuvostovaltio kuten Virosta ja muista Baltian maista.
Miksi Stalin taipui rauhaan, vaikka Suomi oli jo melkein hänen käsissään? Syynä oli se, että liittoutuneet kokosivat jo joukkoja Suomen avuksi. Stalin ei halunnut käynnistää sotaa liittoutuneita vastaan - ainakaan tässä vaiheessa. Myöhemmin Venäjä olikin yksi valtio liittoutuneiden joukossa. Voidaan vain spekuloida, olisivatko liittoutuneet olleet Suomessa riittävän ajoissa vaikuttaakseen lopputulokseen.
Liittoutuneet aikoivat tulla Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen. Norja oli jo luvan myöntänyt. Samalla reissulla ne olisivat epäilemättä ottaneet Pohjois-Ruotsin malmivarat hallintaansa. Nehän tulivat olemaan yksi Saksan sotaponnistelujen perusresurssi. Ruotsi tuli myöhemmin taipumaan saksalaissotilaiden kauttakulkuun ja malmin myyntiin Saksalle.
Minusta voidaan uskoa, että liittoutuneet olisivat todella ryhtyneet operaatioonsa, koska huhtikuussa talvisodan päättymisen jälkeen, kun Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan, liittoutuneet todella yrittivät puolustaa Norjaa, tosin siinä onnistumatta. Luulen, että siinäkin projektissa Ruotsin malmilla oli oma motivoiva roolinsa. Saksa sai kuitenkin Norjan kokonaan haltuunsa ja Ruotsin malmi alkoi matkata Narvikin kautta Saksaan.
Saksan kerrotaan kannustaneen suomalaisia rauhaan ja luvanneen, että Suomi saa menetetyt alueensa myöhemmin takaisin.
Sodan polttopiste oli Viipurinlahdella. Suomalaiset eivät olleet uskoneet venäläisten panssareiden pääsevän jäätä pitkin lahden luoteispuolelle, mutta nehän pääsivät. Venäjälle muutama uponnut panssari ei merkinnyt mitään.
Olettamuksensa perusteella suomalaiset olivat jättäneet Viipurinlahden luoteispuolen aika heikon miehityksen varaan ja venäläiset olivat saaneet jo sillanpääaseman. Iltasanomien artikkeli 816 suomalaista kaatui yhdessä päivässä - kartta: täällä koettiin talvisodan verisimmät tunnit kertoo tuosta vaiheesta tuolla seudulla.
Sillanpääasema oli Säkkijärven Vilajoella. Sitä kautta venäläisille voisi avautua reitti suomalaisten selustaan Viipurin länsipuolelle sekä Haminan kautta Suomen pääkaupunkiin. Venäläisiä joukkoja torjumaan tarvittiin lisää joukkoja. Pohjois-Suomen rintamalla tilanne oli aika rauhallinen joten sieltä siirrettiin väkeä Viipurinlahdelle ja rintamavastuun pohjoisessa ottivat ruotsalaiset vapaaehtoiset. Näin myös Jääkärirykmentti 40 ja sen mukana isoisäni Yrjö Jylhäsaari siirtyi Säkkijärvelle.
Isoisäni lähetti matkalla pohjoisesta etelään kirjeen kotiin. Hän ei tiennyt, mihin heitä siirrettiin. Toivoi pääsevänsä lomalle. Ei ollut kertaakaan ollut.
Yrjö kuului sotamiehenä konekivääriryhmään. Hän päätyi Säkkijärven Vilajoelle. Siellä hän haavoittui maaliskuun yhdentenätoista päivänä. Hänet siirrettiin Haminaan sotasairaalaan, jossa hän kuoli samana päivänä. Kolmantenatoista päivänä tuli aselepo.
Mahtoiko isoisäni tietää millaisessa historiallisessa polttopisteessä hän isänmaataan ja perhettään puolusti viimeiset päivänsä?
Aseet sammuivat. Miehiä odotettiin kotiin. Kului pari viikkoa, kun äitini - alle yhdeksänvuotias viisilapsisen parven esikoinen - oli käymässä kaupassa ja näki siellä postinkantajan. Hän kysyi, onko heille mitään. Postinkantaja sanoi, että on, mutta hän tuo itse. Äitini kipaisi kotiin ja siellä arvattiin millaista postia oli tulossa, tieto isän kaatumisesta.
En ole nähnyt koskaan äitini isää. Tunnen, että siinä kohtaa menneisyydessäni on aukko, jota tämäkin postaus kai pyrkii täyttämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti