Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Jännitys lieventyi

Onneksi meillä syöpäläisillä on omia yhteisöjämme, joissa on tarjolla kokemusasiantuntemusta. Olen ollut huolissani siitä, mitä tehdään, jos kantasolusiirteen kuljetus epäonnistuu.

Esitin huoleni Facebookin Allogeeninen kantasolusiirto -verkostolle ja olen saanut huojentavia vastauksia. Jokin siirrelähetys epäonnistui aikoinaan Islannista lähteneiden tuhkapilvien vuoksi. Vastaanottaja kuitenkin pelastui ilmeisesti veritankkausten avulla.

Kerrottiin myös, että luovuttajalla on yleensä varaluovuttaja, jos sellainen on saatavissa. Joskus on kuitenkin vain yksi sopiva luovuttaja ja niinkin huonosti voi käydä, ettei löydy yhtään.

Jossakin tapauksessa oli siirrelähetys viivästynyt siten, että sen tiputus siirtyi aiotusta perjantaista lauantaiaamuun.

Nyt tuntuu siltä, että asioita on mietitty ja varatoimenpiteitä on olemassa.

Viimeisin tieto omasta kohdastani on, että on löytynyt sopivia luovuttajia, joista valitaan paras. Eiköhän sieltä varaluovuttajakin löydy.

Ei kommentteja: