Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Kirjapiiri kokoontui

Olimme eilen kirjapiirin kokoontumisessa. Jaksoin aika hyvin, mutta loppuillasta väsytti. Onneksi matka oli lyhyt, sillä illan emäntä asuu naapuritalossa.

Tällä kertaa oli aika vähän porukkaa paikalla, mutta ilta oli mukava. Aiheenamme oli Abbas Khiderin teos Kirje Munakoisotasavaltaan. Kirjailija on irakilainen, joka on saanut turvapaikan Saksasta. Teos on fiktiota ja kertoo Libyaan päätyneen irakilaisen miehen rakastetulleen lähettämän kirjeen välittäjistä sekä tietysti miehestä itsestään. Kirje kulkee salaiseksi luultua reittiä. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1999.

Kirjan sanoma on monien arabimaiden poliittisen terrorin kauheus. Diktaattorit hallitsevat eikä oikein kehenkään voisi aidosti luottaa. Jos joku joutuu epäillyksi vaikka luvattomien kirjojen lukemisesta, seuraa pidätys, kidutusta ja niin edelleen. Viranomaiset käyttävät säälittä valtaansa hyväkseen. Vaikka myöhemmin on alkanut arabikevät, ei meno taida olla mennyttä säällisempää.

Tuntuu, että Suomessakin saatetaan aika kevyesti todeta jotkut alueet, joilta pakolaisia tulee, kohtuullisen turvallisiksi. Natsi-Saksan aikoihin juutalaiset pyrkivät pakenemaa muihin maihin, mutta monet valtiot olivat haluttomia ottamaan heitä vastaan. Nytkin monien maiden olosuhteita voidaan verrata Natsi-Saksan vastaaviin. Meno ei ole juuri kummempaa.

Kirjan nimen Munakoisotasavalta tarkoittaa Irakia, jossa oli aikoinaan pulaa monesta, mutta munakoisoja ylituotettiin. Eilisen illan emäntämme tarjosi meille herkullista munakoisopataa.




Ei kommentteja: