Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Luovuttaja on löytynyt

Minä sain Klexane-piikin aamulla. Se on verenohennuslääke. Katetriani ei voidakaan poistaa tänään, koska veri voisi virrata valtoimenaan. Tänä iltana ja huomisaamuna Klexane jää väliin. Katetri poistetaan aamulla, jos hyvin käy.

Kysyin lääkäriltä, onko kantasoluluovuttaja jo löytynyt. On sillä luovuttaja pitää olla tiedossa kantasolukeskusteluun mennessä. Sehän on käyty jo tovi sitten. Tämä oli tärkeä tieto. Niinkin huonosti voi käydä ettei löydy. Keskustelua ei pidetä ennen luovuttajan löytymistä, koska ei haluta luoda potilaille toiveita, joita ei ehkä voidakaan toteuttaa.

Joku ihminen jossakin on niin kiltti, että on valmis näkemään vaivan minun pelastamisekseni. Hän varmaan tahollaan pohtii minun laillani edessä olevaa. Kyseessä on paljon isompi toimenpide kuin verenluovutus. Tulen saamaan tietooni hänestä vain sukupuolen ja veriryhmän. Ne kerrotaan minulle luovutusvaiheessa.

Tuntuu hyvältä, kun siirtoon liittyvät asiat alkavat tulla pöydälle. Pelkkä odottaminen aiheuttaa jännitystä, mutta se helpottuu, kun tartutaan toimeen.

En taida kiitokseksi muuta voida kuin levittää tietoa Kantasolurekisteristä uusien jäsenten saamiseksi.  Sinulla voi olla sellainen kudosrakenne, jota ei ole rekisterissä. Saatat voida pelastaa sellaisen hengen, joka tarvitsee juuri sinun kudostyyppiäsi. Tästä voit testata sovitko luovuttajaksi. Tästä voit aloittaa liittymisen. Kun olet täyttänyt lomakkeen, sinulle lähetetään pumpulitikku sylkinäytteen lähettämistä varten. Vasta sen palauttaminen mahdollistaa rekisteröitymisen.  

Tyttäreni kysyi siirrynkö tavalliselle osastolle eritysvaiheen jälkeen. En osannut vastata. Kysyin lääkäriltä ja kuulin, että siirryn kotiin. Alkuun on kontrolleja vähintään kerran viikossa.

Minulle laitettiin kanyyli. Saan ilta-annoksesta lähtien antibioottini siihen.




8 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Hieno asia, että sopiva luovuttaja on löytynyt.Mieheltäni on kerätty luuytimestä kantasoluja. Litra kerättiin yhteensä. Nukutuksessa. 6 kohtaa niitä otettiin.Selkä oli arka pari viikkoa sen jälkeen.Mutta se on pientä, ykkösasia on syövästä paranemismahdollisuus. Hieno asia!Niin kun sanoit, kaikille ei valitettavasti löydy sopivaa luovuttajaa.Kaikkea hyvää sinulle siirtoon.Tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

Olen pari kk lukenut ja seurannut blogiasi. Itselläni 6kk siirrosta ja ALL on tauti. Käyn läpi omaa sairaala aikaani lukemalla blogiasi. Se on minulle terapiaa��. Kirjoitat juuri sillä tyylillä mitä aivoni jaksaa käsitellä tällä hetkellä ja asenteesi on positiivinen. Sillä asenteella pääset pitkälle. Kiitos ja hirveästi voimia sinulle tulevaan koitokseen. Tiina

Anonyymi kirjoitti...

Onnea! Veriryhmä voi muuttua, jos luovuttaja on eri veriryhmää, siinä menee muutama kuukausi. Jännä asia. Siitä jää jonkinlainen jälki, mutta ongelmia ei tule muiden sairastapausten yhteydessä. Siirron jälkeen olet eristyksissä, kunnes uusi kantasolu on juurtunut ja alkanut tuottaa soluja ja vastustuskykysi on riittävä. Kuntoa koitokseen!

Heikki Honkala kirjoitti...

Miehesi on ilmeisesi ollut luovuttajana. Se on todella upeaa ja kunnioitettavaa. Ajatella, että kantasoluja saatiin noin paljon. Mukavaa kevättä sinulle!

Heikki Honkala kirjoitti...

Olen mielissäni, että koet blogini terapeuttisena. Toivottavasti olet toipunut hyvin siirrosta. Kiitos kannustuksestasi ja kaikkea hyvää sinulle Tiina!

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitoksia sinulle tiedoistasi ja kannustuksestasi. Käsittääkseni verijäjestelmäni voi muuttua feminiiniseksi, jos luovuttaja on nainen. Muita sellaisia vaikutuksia ei kuulemma ole. Mukavaa kevättä sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, että löytyi!!

Heikki Honkala kirjoitti...

Eikö, täytyy olla tyytyväinen.