Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 31. maaliskuuta 2016

Alan virota henkiin

Tämä oli oikein kiva päivä. Vaikka katetrin poisto ei oikein kivalta tuntunut, kokonaisuutena on mukavaa, kun tapahtuu. Asenteeni katasolusiirtoon on muuttunut, kun odottaminen on loppunut ja on ruvettu sitä kohti meneviin toimiin. Tuntuu vähän kuin olisi siirtynyt rintaman taustan hermostuneesta odottelusta tositoimiin. Huomio kiinnittyy tekemisiin eikä murehtimiseen. Alan virota henkiin.

Tähtäys alkaa siirtyä kantasolusiirron jälkeisen elämän suunnitteluun. Kuoleman riskin ajattelu siirtyy sivuun. Toivottavasti muutos on pysyvä.

Minulla on ollut nyt oikein hyvä huonekaveri, jonka kanssa minulla ollut kiinnostavia keskusteluita. Harmi, että hän taitaa joutua siirtymään muualle huomenna. Yksi kaverini kävi vierailulla illalla. Mukavaa, että minua halutaan muistaa ja tulla juttukaverikseni. Lämmin kiitos sinulle, joka kävit.

Minulta puuttuvat parin edellisen verikokeen tulokset, mutta alla ovat tämänpäiväiset. Hemoglobiini on alle 80, mikä laukaisi päätöksen antaa minulle punasoluja. Olen saanut kaksi pussia. Nyt vointini varmasti paranee.

Neutrofiilit jumittavat melkein nollassa, mutta aavistuksenomainen liikahdus on tapahtunut. Voi olla että arvo alkaa nyt nousta ripeästi. Josko pääsisin pian seikkailemaan ja nuuskimaan paikkoja osaston ulkopuolelle.

Toivottavasti uni maistuu tämän säpinän jälkeen.


Veriarvot tänään:

Hb 76 (92)(90)(101)(100)(104)(102)(113)(102)(102)(97)(94)(93)(98)(94)(101)(112)(81)(84)(97)(93)(101)(113)(105)(99)(87)(88)(94) (99)(94)(88)(98)(96)(82)(90)(98)(104)(108), (134-167)
Leuk.1.3 (0.9)(0.4)(0.8)(0.7)(1.1)(1.6)(2.4)(4.8) (3.8)(1.8)(1.5)(1.4)(0.9)(0.5)(0,5)(0.6)(0.7)(0.8)(1.3)(4.1)(4.0)(4.0)(4.5)(5.0)(3.7)(3.8)(5.3) (2.7)(1.8)(1.2)(1.5)(2.1)(2.4)(3,0)(2.08)(5.0)(1.2), (3.4-8.2)
Neutr. <0.05 (ei onnistu)(<0,05)(0.27)(0.31)(0.67)(1.01)(0.98)(1.37)(0.59)(0.07)(<0.05)(Ei saatu)(Ei saatu)(Ei saatu) <0-05 (0.06)(0.19)(0.28)       (3.51)(2.30)      (2.86)(0.98)      (0.44)(<0.05)(-)(-)(1.24)(1.61)(2.24)(2.17)(81 %)(0.42), (1.5-6.7)
Tromb. 109 (107)(35)(61)(5)(52)(196)(313)(280)(271)(153)(114)(94)(81)(73)(90)(29)(80)(15)(54)(177)(253)(369)(402)(390)(314)(334)(352)(310)(218)(107)(52)(43)(12)(42) (94)(247)(36), (150-360)
CRP 36 (35)(4)(3)(<3)(9)(40)(5)(7)(11)(43)(58)(83)(76)(51)(21)(5)        (3)(4)       (6)      (6)   (16)(19)(36)(47)(12)(6)(7)(6)(6)(11)(18), (alle 10)

Vasemmassa reunassa ovat tuoreimmat verikoetulokset. Niistä oikealle on aikaisempien mittausten tuloksia ja äärimmäisenä oikealla viitearvot. Tyhjä kohta tarkoittaa, ettei arvoa mitattu.

Ei kommentteja: