Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Kätevä apu potilaalle

En ole tähänastisen potilasurani aikana tullut tutustuneeksi Omakantaan, joka on kaikkien 18 vuotta täyttäneiden potilastiedosto. No nyt tutustuin.

Kätevä tuntuu olevan. Pääsin pankkitunnuksilla sisään. Näen siellä muun muassa reseptini. Järjestelmä kertoo paljonko kustakin reseptistä on ottamatta, mikä todella hyödyllinen ominaisuus. Voin myös lähettää uusimispyynnön.

Voin tarkastella tietokannassa terveystietojani ja tutkimustuloksiani. Huomasin Peijaksen lääkärin kirjoittaneen tiedonantoonsa, joka liittyi alkuvaiheen diagnosointiin ja asiasta minulle ilmoittamiseen, että potilas suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti. Mietin mihin tuota tietoa tarvitaan. Ehkä se on vinkkinä muille, että kyseessä on helppo potilas.

Voin kirjata järjestelmään hoitotahtoni ja elinluovutustahtoni. Tästä voi olla myös yhteiskunnallista hyötyä siten, että tietokannan käyttäjät tulevat ehkä tutustuneeksi elinluovutustahtoon ja mahdollisesti ryhtyvät luovuttajiksi. Ainakin minä aion tutustua. Saan nähdä kelpaavatko tämän ikäisen elimet.

Järjestelmässä voi myös valvoa, kenelle tietoja on luovutettu.

Mainio digitalisaation mahdollistama sovellut tämäkin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Syövän kerran sairastaneen elimet eivät kelpaa luovutettaviksi. Myöskään verenluovuttajaksi ei kelpaa enää koskaan, vaikka syöpä olisi sairastettu vuosia sitten.

Hyvää vointia ja jaksamista sinne sairaalaan!
t. Pitkäaikainen lukijasi