Olen ollut jotenkin saamaton tänään. Ehkä toisen syöpään sairastuneen kuolema vaikuttaa samantapaisesti aseveljen poismeno. Olemme heimolaisia. Kukin taistelee mystistä vihollista vastaan. Sairaus ottaa yhden, jättää toisen ja tekee kolmannesta haperon.
Tapahtunut tulee myös itseä lähelle. Tuo voi olla minunkin kohtaloni. Tämä totuus ei ole jatkuvasti mielessäni, mutta nyt se on.
Kuuntelin Tsaikovskin kuudennen sinfonian, jota pateettiseksi kutsutaan. Ehkä sopi päivän tunnelmaan. Kyseinen teos on säveltäjän viimeinen. Hän kuoli aika pian sen säveltämisen jälkeen. Siinä voi Volkovin (Pietari Eurooppalainen kulttuurikaupunki) mukaan kuulla jonkinlaista luovuttamisen tunnelmaa, mikäli oikein muistan.
Tsaikovski vaikutti Pietarissa. Hän luki ensin lakia ja toimi virkamiehenä. Sitten hän alkoi opiskella musiikkia ja loppu on historiaa.
Kuuntelemani tulkinnan esitti sopivasti pietarilaisen Mariinski-teatterin orkesteri, joka on perustettu jo Katariina Suuren aikana. Kommunistivallan aikaan se nimettiin uudestaan Leningradin ja Luoteis-Venäjän puoluejohtaja Kirovin mukaan.Puoluejohtajilla oli tapana ottaa itselleen uusi kommunistinimi (Lenin, Stalin, Molotov) ja niin teki Kirovkin. Alkuperäinen nimi oli Kostrikov. Kirov murhattiin ja Stalinilla saattoi olla sormensa pelissä. Kirovista oli tullut liian suosittu. Tätä kaunisteltiin siten, että orkesterikin sai uuden nimen. Alkuperäinen palautettiin, kun Neuvostoliitto hajosi. Muistaakseni jokin sotalaivakin nimettiin Kirovin mukaan.
Esityksen johtaa Valeri Gergiev. Hän ei käytä tahtipuikkoa eikä tarvitse partituuria. Hän johtaa shamaanimaisesti kuin soittaen isoa instrumenttia käsillään ja sormillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti