Mitä tehdä kun katetrin päällisen lapun alla olevaa ihoa kutittaa? Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat, sanotaan. Ei se noin mene. Kärsimys ei tulevaa autuutta lisää. Nyt on kuitenkin vain kärsittävä. Raapia ei saa, vaikka kuinka tekisi mieli. Sairaanhoitaja osastolla varoitti kovasti raapimisesta, koska kynsien alla on hirmuisesti mikrobeja. Siksikin nyt vain pitää pidättäytyä raapimisen nautinnosta, että neutrofiiliarvoni matkustaa kohti nollaa. Tarttumisalttius lisääntyy. Perjantai-iltana on kirjakerhomme kokoontuminen. Täytyy päättää torstaisten verikokeiden perusteella, voinko osallistua.
Onneksi nyt ei ole juuri muita vaivoja. Pahoinvointia ei ole ollut viimeisimpinä päivinä. Seisaalleen nousemisen jälkeen huimaa, mutta se menee pian ohi. Usein käy niin, että vanhasta tottumuksesta ponnahdan pediltä pystyyn ja sitten pitää äkkiä istuutua tai nojata johonkin. Tällaista minulle tosin on tapahtunut terveenäkin, mutta nyt taipumus tuntuu voimakkaammalta. Tietysti ilmiön useuteen vaikuttaa sekin, että nyt olen enemmän pitkälläni ja noita ylösnousujakin tapahtuu useammin.
Väsymys kuuluu asiaan. Nukun aika pitkiä öitä. Silti vielä aamupäivätkin tahtovat mennä torkkumiseen. Kiva, että jaksan iltapäivisin vielä puuhailla. Illoiksi on taas syytä rauhoittua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti