Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 3. maaliskuuta 2016

Yhä erittyy

Kävin osastolla ja katetrin Lumen-päädyt huuhdeltiin. Toimenpide tapahtuu siten, että punainen ja keltainen Lumen poistetaan vuorotellen ja uudet pannaan tilalle. Niissä olevista rei'istä ruiskutetaan huuhtelunestettä isoilta rokotuspiikeiltä näyttävillä instrumenteilla.

Lapun läpi näkyi ruskeata eritettä. Hoitaja halusi pyytää lääkärin katsomaan ja hän tulikin. Hänestä punotus näytti nyt rauhallisemmalta. Reaktio johtuu ilmeisesti aiemmasta lapusta, jossa oli letkun sisäänmenon päällä geelityyny. Sen pitäisi ehkäistä tulehdusta. Ilmeisesti olen allerginen kyseiselle geelille.

Katetrin juuresta otettiin taas näyte. Sain pari geelitöntä lappua mukaani. Minulla oli ennestään yksi kotona. Nyt voin käydä suihkussa huomisesta sunnuntaihin, ruiskutella letkun sisäänmenon ympäristön ja tuulettaa sen myös.

Lääkäri kävi tutkimassa kantasolunäytteen tulokset. Minulla aiemmin todetusta kromosomi yhdestätoista johtuen minulla olisi voinut näkyä MLL-geeni, joka olisi edellyttänyt vahvempia sytostaatteja ensi maanantaina alkavalle kierrokselle. Sellaista ei ollut joten kierros on samanlainen kuin viimeksi. Saan sytostaatteja maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Välipäivät voin olla kotona.


Nyt pitää muistaa erästä kohtalotoveria, joka kai sairastaa samaan tautia kanssani. Hän on saanut kaksi kantasolusiirtoa, mutta kumpikaan ei auttanut. Toivottavasti löytyy jotakin toimivaa ettei joudu ennen pitkää saattohoitoon.










5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä siellä ollaan elämän ja kuoleman äärellä ja välimaastossa. Onko miten näkyvää siellä että herkkä mieli järkkyy epävarmuuden olotilassa? Onko masennus tms tosiasiaa siellä.t Päivi

Heikki Honkala kirjoitti...

Hei Päivi ja kiitos kysymästä. Oikeastaan jaksan aika hyvin. Tämä on vähän kuin eläkkeellä olisi. Voi puuhastella sitä ja tätä voimien mukaan. Tietenkin elämä sijoittuu pitkälti kotiin ja sairaalaan. Ajoittain tulee lyhyehköjä masennuksia, mutta muutoin olen aika hyvillä mielin.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kyllä tuo kohtalotoverin näkymä hiukan töytäisee.

Anonyymi kirjoitti...

Onko masennus toisilla miten yleistä siellä?

Heikki Honkala kirjoitti...

En oikein osaa sanoa sairaalassa tapaamistani kohtalotovereista. Ei nouse niissä keskusteluissa esiin. Syöpäläisten Fb-ryhmien joissakin teksteissä sitä aistii. Käsittääkseni yleisesti ottaen osa vakavaa sairautta potevista kärsii masennuksesta.