Pietolan kirjan loppuosa Sallasta Viipurinlahdelle oli pettymys. Hän ei selvästikään ole ollut Viipurinlahdella talvisodan lopussa eikä hän ole paneutunut perusteellisesti sikäläisiin tapahtumiin. Kirjailijan vapautta tietenkin. JR 40 siirrettiin pohjoisesta Säkkijärvelle. Niin Pietolakin antoi tapahtua, mutta hän pani kyseisen rykmentin pataljoonat siirtymään hiihtäen Virolahden puolelle, mikä ei todellisuudessa pitänyt paikkaansa.
Lisäksi Pietola antaa seudun tapahtumista sellaisen kuvan, että siellä vallitsi hyvä järjestys ja sotahommat sujuivat kohtalaisesti. Olen lukenut tuon rintaman tapahtumista luotettavammista lähteistä. Niiden mukaan taistelut olivat hyvin sotkuiset. Ryhmien väliset yhteydet toimivat huonosti. Alistussuhteita muutettiin jatkuvasti eivätkä tiedot uusista suhteista aina menneet perille. Esimiehille saattoi vasta jälkikäteen selvitä, keitä milloinkin heillä oli alaisuudessaan.
Fiktio on fiktiota. Siltä ei pidä odottaa enempää. Jos hän olisi todellisuudessa ollut mukana noissa taisteluissa, olisin voinut lukea, miltä sotilaasta on noissa tapahtumissa todellisuudessa tuntunut.
Eräs Vilajoella taistellut olisi ollut valmis kertomaan noista tapahtumista isoisäni perheelle, mutta asia oli heille liian raskas. Perheenjäsenet eivät tuolloin pystyneet kuuntelemaan. Se on sääli seuraavan sukupolven kannalta, mutta ymmärrettävää.
Sotapäiväkirjassa sanottiin jotenkin, että JR 40:n kolmannen pataljoonan konekiväärikomppaniasta jäi niin vähän henkiin ja nekin huonokuntoisiksi, että kunnon taistelukuvausta ei ole voitu kirjoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti