Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Näen tähtitaivaita

Minua on huimannut jo ennen syöpiä. Kun nousen pystyyn sängystä, tulee huimaus ja jousun istumaan uudelleen tai nojaamaan johonkin.

Nyt huimaukseni tuntuu erityisen voimakkaalta ja minua voi huimata hieman seisaalla ollessanikin, kun nousemisesta ei ole pitkää aikaa.

Kun huimaus iskee noustuani ylös, usein istun johonkin, kumarrun ja puristan silmäni yhteen. Nämä tapahtuvat aivan luontaisesti. Kun suljen silmäni näen pimeyttä ja joitakin jälkikuvajaisia, mutta hetken päästä pimeyden reunamilla näkyy kuin tähtitaivas. Kun puristan silmäni yhteen ilman huimausta, tähtitaivasta ei näy.

Kun terveenä elänyt ihminen alkaa kokea huimausta, syynä saattaa olla leukemian aiheuttama anemia, sanoo Terveyspankki. Tästä päättelen, että huimaukseni nykyinen voimakkuus johtuu sytostaattien aiheuttamasta anemian lisääntymisestä. Eilen hemoblobiini oli 90 ja se on saattanut siitäkin pudota.

Huimaus yleensä voi johtua hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta, jännityspäänsärystä, Ménièren taudista, stressistä tai paniikkihäiriöstä. Ortostaattinen eli asennon muutokseen liittyvä huimaus syntyy, kun verenpaine laskee nopeasti henkilön noustessa makuulta istumaan tai istumasta ylös. Oletan minun oireeni olevan tällainen.  

Huimauksen täytyy liittyä jotenkin tasapainoelimeen. Arvaukseni on, että verenpaineen lasku aiheuttaa verenkierron hidastumisen tasapainoelimeen. Lienenköhän oikeassa?



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Inhottava vaiva tuo huimaus. :( "Onneksi" sitä on ollut ennenkin, joten ei ihan uutta. Täällä on nähty matalasta verenp. johtuvaa huimausta. Välillä mietin, onko sillä yhteisvaikutus hapen puutteen / huonon sisäilman tai väsymyksen / unen vähyyden kanssa. Oireiden "kontrollointi" ja niihin vaikuttamaan pystymisen tunne on minulla tärkeä huimauksessa. Edes vähän voin vaikuttaa, kun nousen hitaammin istumasta ylös, pidän yöunista huolta ym.

Heikki Honkala kirjoitti...

Voihan se olla, että moni asia vaikuttaa yhtä aikaa. Minäkin yritän nousta varovasti ylos, mutta niin helposti unohtuu. Kiitos kommentistasi! Voi hyvin.